Ville-Veikko Laaksonen jätti aiemmin tänä vuonna Oceanwaken kitaravastuut taakseen. Sittemmin mies on ehtinyt perustaa uuden Atlases-yhtyeen ja saanut valmiiksi projektin esikoisjulkaisun. Post-metalia edustavalla Penumbra-ep:llä tuore kokoonpano ei piilottele vaikutteitaan, mutta ei myöskään palvo niitä.
Alastoman katkeransuloiset ja unenomaisen lohdulliset melodiat sekä alarekisterin kouriintuntuvasti kaapivat riffit ja muhkeat vallit kietoutuvat toisiinsa. Yhtyeen fokus on monenkirjavien tunnelmien luomisessa, ja siihen vaadittavat visiot ja välineet ovatkin hienosti hallussa, vaikka kitaroiden soundeissa ja soinnissa on välillä omat haparointinsa. Jamppa Lamminpään ja Jerkka Perälän muodostama laulurintama vakuuttaa sekä haavoittuvan oloisilla puhtailla että syvillä murahteluilla.
Kappaleet erottuvat toisistaan tyylilaji huomioiden hyvin ja ovat ilahduttavan kiireettömiä alku- ja loppusäveliä myöten ehyitä. Toisaalta sävellysten tehoa meinaa laimentaa niiden etenemisessä toistuva varovaisuus. Materiaali on kuitenkin laadultaan tasaisen nautinnollista, olkoonkin, että Hamartia on pysähtyneisyydessään pienoinen notkahdus ja päätösraita Medusa erottuu selkeästi edukseen. Jälkimmäisen katarttinen juonenkuljetus – joka soljuu pahaenteisestä hämärästä kaoottiseen pimeään ja siitä vapauttavaan valoon – edustaakin suuntaa, johon yhtyeen toivoisi sitoutuvan jatkossa entistä tiukemmin.
Yhtä aikaa kylmänkuulas ja orgaanisen lämmin Penumbra tarjoaa juuri sopivan tovin eskapismia. Ep kaipaisi usealla sektorilla pientä hiomista, mutta kyseessä ei silti ole pelkkä lupaava debyytti vaan jo itsessään vakuuttava teos.