Vesperithin nimikkodebyytti tarjoaa yhden naisen näkemyksen kokeilullisesta, ambientpainotteisesta black metalista. Tamperelaisen Sariina Tanin projekti muistuttaa tunnelmaltaan etäisesti tanskalaista Myrkuria, vaikka Vesperithin ulosanti onkin kosmisempaa ja monisyisempää. Tässä mielessä materiaali kallistuu ehkä lähemmäksi kotimaista Oranssia Pazuzua.
Valtaosin levyllä taiteillaan keveiden ja raakojen ambientkokeilujen välillä, mille ajoittaiset blastit ja särökitarat antavat tukea. Aluksi mustan metallin elementit kuulostivat melko irrallisilta, mutta loppulevyllä ne vakiinnuttavat paremmin paikkansa. Tanin eteerisesti henkäilevä laulanta ja vastavuoroisesti karhea kärinä istuvat syvyyksiin tuijottavan ilmaisun tulkiksi varsin hyvin.
Varsinainen black metal -levy Vesperith ei ole, sillä se tarjoaa pitkälti säröistä riisutun spirituaalisen matkan. Parhaan tehon levystä saakin irti heittäytymällä sen musiikin syväluotaavaan atmosfääriin keskittyneesti.
Albumi ei säilytä yhtenäisesti soljuvaa linjaansa aivan koko kestoaan, mutta ei myöskään notkahda liitoksistaan missään vaiheessa. Toimivimmin levyn hypnoottisimpia äänimaisemia sotketaan levyn pisimmässä kappaleessa, yli kymmenen minuuttia kellottavassa Quintessencessä.