Tarttumapintaa on enemmän – arviossa Electric Wizard

Julkaistu Infernossa 11/2017.

Electric Wizard
Wizard Bloody Wizard
Spinefarm

Ei Electric Wizard nyt vielä möyhödoomin eppunormaali ole, mutta jos bändi on päässyt yhdeksänteen albumiinsa ja saavuttanut alallaan legendastatuksen jo millenniumin tienoilla, uuden levyn onnistuminen arvotetaan sillä, kuinka kiinnostavasti samaa kaavaa pystytään toistamaan. Ja kiitos kysymästä, aika hyvin. 

Viimeisimmät bändin albumit ovat soljuneet ohi tasaisesti pöristen. Ilokseen niitä on kuunnellut, provokatiivisille tärpeille silloin tällöin hymähdellen. Sen tarkempia muistijälkiä on jäänyt niukanlaisesti. Viimeisin innolla vastaanottamani levy taisi olla Witchcult Today, jonka julkaisusta on kymmenen vuotta. Sävyerot ovat yhä mikroskoopilla tarkasteltavaa kokoa, mutta Wizard Bloody Wizardissa on skarppaamisen makua. 

Tarttumapintaa on enemmän. Siitä suurin osa on ujutettu Necromaniaan, jonka koukkua huomaa hyräilevänsä myöhemminkin. Kappale valuttaakin saatanallista räkäänsä poikkeuksellisen coolisti. 

Black Sabbathiin viittaa paitsi albumin nimi myös tavallistakin isompi määrä johtoriffejä, joista Hear the Sirens Screamin täky on yksi ruudikkaimmista. Pimeimpään kuiluun bändi tuijottaa välipalanomaisessa The Reaperissä, joka on pauhaavine urkuineen kirjaesimerkki tuomiopäivän julistuksesta. 

Termin käyttö mennee hieman normaalin käyttötarkoituksen ohi, mutta tällä kertaa groove on todellakin läsnä. Komppi suorastaan keinuu vastustamattomalla tavalla. Eri asia tietysti on, kuinka kauan siitä tällä kertaa saadaan nauttia. Saranoita kun ei ole Electric Wizardin treenikämpillä tunnetusti säästelty. 

Jus Oborn on kirjoittanut toistaiseksi uskollisimman aisaparinsa Liz Buckinghamin kanssa helpoimmin lähestyttävän levynsä vuosikausiin. Biisit nojaavat enemmän stoneriin kuin sludgeen. Napakanmittaisen albumin tuotanto tuottaa suorastaan fyysistä mielihyvää. Bändi soi lämpimässä muhjussa luontevasti ja timmisti.