Tarttuvaa, vauhdikasta ja voimakasta – arviossa Rotör

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

26.12.2016
Rotör
Musta käsi
Svart

Kimmo Kuusniemi Bandin Moottorilinnut-lp julkaistiin vuonna 1982, Rotörin vinyyliesikoinen 34 vuotta myöhemmin. Tätä soittajiltaan ohkaiseen salaperäisyyden viittaan puettua albumia kuunnellessa päässä pyörii vain yksi ajatus: Musta käsi on 2010-luvun versio Moottorilinnuista, ja tämäkin on helvetin kova juttu!

Mielikuva ei perustu niinkään musiikillisiin tai sanoituksellisiin yhteneväisyyksiin, vaan enemmän näiden yhdistelmän herättämiin tunnelmiin. Merkittävä tekijä tässä on laulaja VHP:n tulkinta, joka pohjautuu esikuviensa lailla enemmän heittäytymiseen ja kiihkeään tulkintaan kuin taidokkaaseen tekniseen suorittamiseen.

Jos Moottorilintujen musiikki kumpusi monipuolisesti 70-luvun heavy rockista, Musta käsi on paikoitellen lähes suorine Iron Maiden -lainoineen silkkaa 80-luvun heavy metalia. Sanoituksiltaan se on lähempänä mystiikkaa henkivää Taloa kuin kantaaottavaa Megakonetta.

Rotör ei kuitenkaan lepää pelkän kokonaisvaltaisesti hienon konseptin varassa. Nasevanmittaiselta levyltä on karsittu kaikki turha. Jäljelle on jätetty puhdasta, vahvan perinnetietoista ja erittäin tarttuvaa, vauhdikasta ja voimakasta heviä.

Kaikenlaiset ”hipstereiden tekosia & kuuntelematta paskaa” -nettivouhkaamiset ovat tässä tapauksessa totaalisen turhia: Rotör on aivan yhtä aito kuin mitkä tahansa obskuureja kulttibändejä ylistävät, pienen painoksen kasettijulkaisuja ulostavat kellariprojektit.

Lisää luettavaa