Kotoisen Smackboundin debyytti yllättää ensimmäiseksi raa’alla ja vastaansanomattomalla energiallaan. Kymppiraitainen hyökkää päälle kuin loppuun ärsytetty naarastiikeri ja repii kuulijan pään irti ensimmäisistä nuoteista lähtien.
Levyn avausraita, videonakin julkaistu Wall of Silence kiteyttää pitkäsoiton luonteen likimain täydellisesti: täysi ajo päälle ilman hitustakaan tyhjäkäyntiä. Raskas metalliriffittely lyö saumattomasti kättä yltiöpäisen melodisuuden ja nykypäivän tuotannollisten efektien kanssa.
Kaikilla osa-alueilla tarjoillaan ala- ja yläkoukkuja niin vasemmalta kuin oikealta. Aivan sama, ovatko kyseessä rivakammat Drive It Like You Stole It ja Those Who Burn, näennäisesti herkempi ja pohdiskelevampi Close to Sober tai orkestraatioillaan ihanasti upottava The Game. Juoni kulkee ja ote pitää.
Oli varmasti järkiveto luottaa 20/20:n miksauksessa Jesse Vainioon, joka tunnetaan muun muassa Poets of the Fallin, Sunrise Avenuen ja Apocalyptican tuotannollisilta takalinjoilta. Levyn viimeistelyssä on täten tarvittavaa herkkyyttä ja genre huomioiden aimo annos tuoretta tulokulmaa.
Smackboundin ensirääkäisy on vuoden 2020 kovimpia kotimaisia metallilevyjä myös siksi, että bändin riveissä on älytön määrä väärentämätöntä musiikillista ammattitaitoa. Wintersun-kitaristi Teemu Mäntysaari, Stratovarius-rumpali Rolf Pilve sekä Tracedawn-basisti Tuomas YliJaskari ja -kiipparisti Vili Itäpelto naulaavat 20/20:n monisyiset raidat niin tyylipuhtaasti kuin se on ylipäätään mahdollista.
Smackboundin ääni ja kasvot, näyttelijänä ja Lotto-tyttönäkin ansioitunut Netta Laurenne on tulkitsijana ihailtavan monipuolinen. Muijan korkealta ja kovaa tuutattu raspi taipuu tunnetilasta toiseen luontevasti ja luo levylle viimeistä piirtoa myöten muottiin istuvan loppusilauksen.