Täysillä sitä, mikä tuntuu rakkaalta – arviossa Sarcasm

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

Sarcasm
Within the Sphere of Ethereal Minds
Dark Descent

 

 

Ensimmäisen sekunnin jälkeen oli pakko tarkistaa, eksyikö soittimeen nyt ihan oikeasti vuonna 2017 julkaistava levy. En nimittäin liioittele, jos totean Sarcasmin paluulevyn kuulostavan aivan täydellisesti Unisound-studioiden tuotokselta reilun kahden vuosikymmenen takaa. Soundi on niin hämmentävän tuttu, että ilmeisesti bändillä ei ole ollut minkäänlaista tarvetta ilmaisunsa päivittämiseen.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että sävelmistä vastaa rivistön tuoreempaa lärviä edustava kitaristi Peter Lahtinen. Uudet sormet, vanhat kujeet, eikä tästä kehtaa lausua valituksen sanaa. Sarcasmin edustama melodinen black/death ei ole nykypäivänä lainkaan niin tarvottua maastoa kuin astetta perinteisempi ja yhä uudestaan ryöstökalastettu Boss Hm-2 -ruotsikuolo. Seikka onkin tyylin ystäville yksi levyn pelastavista elementeistä.

Historiaahan bändin takaa kyllä löytyy. Demoja on julkaisu vino pino, ja debyyttipitkäkin saatiin narulle jo vuonna 1994, vaikka se sai odotella julkaisuaan kevyet 17 vuotta. Within the Sphere of Ethereal Minds on periaatteessa aivan suoraa jatkoa 90-luvun puolivälin ruotsalaiselle mustemmalle melodiatykitykselle. Unanimated, Sacramentum ja Necrophobic, kyllä se tiedätte.

Omiin korviini Sarcasmin sinänsä virkeä ja melodisesti onnistunut räime jättää kuitenkin oudon fiiliksen. Takaumat menneisyyteen ovat turhankin vahvat, enkä ole koskaan ollut hulluna juuri tämänkaltaisen ruotsimätön perään. Toteutuksen autenttisuutta pitää kuitenkin ihastella. Tässä tehdään luultavasti aivan täysillä juuri sitä, mikä tuntuu rakkaalta. Oli se sitten trendikästä tai ei.