Legendaarinen teutonitankki Udo Dirkschneider pukkaa ensimmäisen varsinaisen soololevynsä. Soittokavereina on tuttuja U.D.O.- ja Accept-miehiä ja konseptina kappaleet, jotka ovat inspiroineet Udoa jollain tapaa uransa varrella. Toisin sanoen kyseessä on jälleen yksi coverlevy, joka ei kuitenkaan ole millään muotoa väkisin väännetyn tai hutaisten tehdyn kuuloinen.
Kuten odottaa saattaa, My Way sisältää kosolti hard rockia ja heavyä, mutta muutama yllätyskin löytyy. Siinä missä Judas Priestin Hell Bent for Leather, Led Zeppelin Rock and Roll ja AC/DC:n T.N.T. ovat varmaa peruskauraa, Frankie Millerin kasarihitti Jealousy ja saksalaisen synapop-yhtyeen Wolfsheimin Kein Zurück edustavat hieman obskuurimpaa laitaa. Yllätyksenä tulee myös Tina Turnerin Nutbush City Limits, josta pieni suuri laulaja on vääntänyt varsin ärhäkän version.
My Way on äärimmäisen viihdyttävä, hyvällä maulla ja ehdalla sydämellä tehty levy. Udo on tehnyt kappaleista näköisiään, eikä mistään esityksestä ole varsinaisesti naputtamista. Jopa levyn päättävä nimikappale vedetään läpi niin, ettei Sinatran tarvitsee kääntyä haudassaan.