Muutamissa kappaleissa sovitukselliset ratkaisut vievät jotain pois sen sijaan että toisivat jotain lisää: rytmiryhmän hiukan perusteeton pehmeys syö Melvinsille ominaista räjähtävää iskevyyttä. Tervetullutta uhkaavuutta huokuvat nykymusiikilliset rakenteet taas natsaavatkin todella hyvin kokonaisuuteen. Niissä pystybasso pääsee esille omassa elementissään. Instrumentin synkistä mahdollisuuksista olisi kernaasti voinut ammentaa lisääkin.
Mikäli sävellykselliset ulottuvuudet olisivat olleet hiukan härskimpiä – enemmän avantgardea ja vähemmän ROCK – ja hyödyntäneet ”erikoista” kokoonpanoa pidemmälle, pisteetkin olisivat korkeammat. Turhan usein liikutaan jo tutuiksi tulleissa, jopa hiukan puuduttaviksi käyneissä, letkeissä mutta koukeroisissa kitarariffittelyissä. Taiteellisimmillaan tämä levy on kuitenkin komeaa kuultavaa!