Ossuarium rymistelee debyyttilevyllään synkissä hautaholveissa, joista kumisee maanpinnalle kahdeksan kappaleen verran romuluista death metalia. Yhtye ei juurikaan kiirehdi vaan luottaa pääosin keskitempoiseen ja painavaan jyräämiseen. Välillä hidastellaan ja jopa herkistellään doomartefaktien äärellä.
Living Tombissa on tietynlaista luolamiesmäistä charmia, joka tuntuu vielä muutaman kuuntelukerran jälkeen vähän liiankin yksinkertaiselta ja sitä myöten tympeähköltä. Se kuitenkin ujuttautuu salakavalasti pintaa syvemmälle ja ansaitsee alkureaktioon verrattuna puolikkaan pilkkomisvälineen enemmän. On mahdollista, että levyn vetovoima tästä hieman jopa kasvaa ajan myötä.
Portlandilainen kalmakopla on kasannut debyytillään vallan jämerät perusteet, joiden päälle on hyvä alkaa rakentaa lisää kerroksia ja mielenkiintoa puoleensa vetäviä yksityiskohtia. Jo tällaisenaan se saattaa aiheuttaa Stendhalin syndrooman oireita kovakalloisimmille deathmetallisteille.