Saksalaisen Rope Sectin debyyttijulkaisu esittelee yhtenäisen mutta yllättävän soundin, joka hengittää lähinnä post-punkin sekä gootti- ja death rockin keuhkoilla. Tätä kuvausta paljon laajempien vertailukohteiden laaja-alaisuus osoittaa, että kokoonpano on jo aikaisessa vaiheessa löytänyt oman äänensä, joka ei palaudu vain yhteen esikuvaan tai tyyliin.
Personae Ingrataella seilataan katatonisesta kaihosta pakahduttavaan pahaenteisyyteen, usein jopa saman riffin aikana. Sävelten aluksi kolkolta kuulostavaan kaikuun sisältyy paitsi väkevää tunnelmaa myös poikkeuksellista melodioiden ymmärrystä. Ep jääkin salakavalasti leijumaan kuulijan tietoisuuteen, vaikka kyse ei ole varsinaisesti tarttuvuudella patsastelevasta materiaalista. Ihailtavan maltillinen mutta tasaisen tappava laulu on häivytetty muiden soitinten sekaan, ja tuloksena on tiiviin vangitseva ja selvästi määrätietoinen elementtien sulautuma.
Levyllä on havaittavissa jonkin verran liikaakin flegmaattisuuden puolelle lipsahtavia herkistely-yrityksiä. Kappaleiden rakenteet ja sovitukselliset ratkaisut vaativat puolestaan vielä hienosäätöä. Tämä koskee etenkin rumpuja, mutta myös siirtymiä ja ainakin toistaiseksi erittäin räpellyksenomaisia kitarasooloja. Valitun äänimaailman rajat ovat välillä intensiteetin vaihteluja vastaan.
Personae Ingratae on kuitenkin suurimmilta osin kypsä, erottuva ja tunteita puhutteleva teos. Se povaa Rope Sectistä nöyrää mutta samaan aikaan vaikuttavaa sielumassojen puolestapuhujaa.