Tiukka luotto formaattiin on sekä heikkous että vahvuus – arviossa Sabaton

Julkaistu Infernossa 2/2022.

31.03.2022
SABATON
The War to End All Wars

Sabatonin historiallisista sota-aiheista teemansa repivää power metalia on niin sanotusti helppo fanittaa. Yhtyeen imago on selkeä ja sopii musiikkiin, ja sen kappaleissa on tarttuvuutta.

Itse en ole ollut koskaan orkesterin suurin ystävä, mutta täytyy myöntää, että sen kymmenes levy pääsee yllättämään positiivisesti. Laulaja Joakim Brodénin väärällä tavalla teatraalinen ääni ylittää yhä silloin tällöin ärsytyskynnyksen, mutta nyt asian kanssa voi jo elää.

Kuten edellinen The Great War (2019), myös tuore albumi käsittelee ensimmäistä maailmansotaa. Tiukasti formaattiinsa luottavan yhtyeen musiikki on enimmäkseen ennalta arvattavaa, mutta toisaalta myös tunnistettavaa. Tässä piilee Sabatonin heikkous ja vahvuus, miten kukin nyt haluaa asian mieltää.

Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu Christmast Truce osoittautuu sen kohokohdaksi – klassiseen joululauluun Carol of the Bellsiin perustuva voimaballadi tuo tykityksen lomaan mukavaa vaihtelua. Erikseen mainittakoon myös thrash-vivahteinen Hellfighters, joka erottuu kokonaisuudesta hieman erilaisin tehokeinoin.