Hartaudet hemmettiin ja rituaaleista viis: Gorephilian uutukainen tarjoaa mitä tervetulleinta vastapainoa laahustamiseen ja messuamiseen kyllästyneille. Severed Monolith jalostaa bändin debyytin brutaalia, armottoman nopeaa ja hämmästyttävän sutjakkaasti etenevää death metalia vielä pykälän pidemmälle.
Vauhti on usein suorastaan kaamea mutta pohjavire silti erittäin synkkä. Tämä on niitä harvoja selkeästi suomalaisia sävyjä, joita kiekolta on bongattavissa. Noin muutoin bändi karttaa sekä Ruotsin että muun Euroopan selkeimpiä kliseitä ja pohjaa mättönsä jenkkikuolon äärimmäiseen tylytykseen.
Riffit ovat poikkeuksellisesti peesaajan asemassa, sillä polttoaineena toimii nopeutta monipuolisesti varioiva rumpali Kauko Kuusisalo, jonka murhaavasti kulkeva tulitus ajaa kappaleita myrskystä toiseen. Mitään kikkailua tai tauotonta blastia ei kuitenkaan tarjoilla – vaikka soitto toimii poikkeuksellisen tehokkaasti, etualalla on tylysti päin näköä pieksävä luolamieshenkinen kuolema.
Huippuhetkiksi nousevat komppiensa puolesta leukoja rikkova Hellfire sekä keskitempoista mehustelua ja nopeampaa kuolovyörytystä kiireettömästi kehittelevä Black Horn. Jälkimmäiseltä löytää parhaimmillaan Bolt Throwerista muistuttavaa jyrää. Pisteet myös erinomaisista soundeista, joihin on jätetty reilusti luonnonmukaista lämpöä ja dynamiikkaa.
Kauneusvirhekin mukaan on pitänyt valitettavasti ahtaa. Kymmenminuuttinen Crushed Under the Weight of God on hitaammin vyöryttävä, osin Sotajumalan mieleen tuova kivisempi vetäisy, joka ei sisällä tarpeeksi hyviä riffejä ja ideoita kantaakseen edes puolta mitastaan. Kappale on raskas, mutta viimeistä minuuttiaan lukuun ottamatta myös varsin tylsä ja antiklimaattinen päätös muutoin niin tehokkaasti pätkivälle, väkivaltaiselle levylle.