Italialaisduon esikoislevyn nimessä on ihan näpsäkkä sanaleikki ja sen biiseilläkin kiintoisia titteleitä kuten Grotesque Parsifal Sucurandus tai Marginal Presence. Saatekirje osaa kuitenkin kertoa, että yhtyeellä on ”absolutely NO LYRICS!”. Öö, okei.
Becerus työstää brutaalia ja napakasti riffiteltyä death metalia, jossa kuuluu alan uuden mantereen pioneerien vahva läsnäolo. Siansaksa öristään mallikelpoisen ryhdikkäästi ja matalalta. Kymmenen biisin tappotuokioon hujahtaa piirun alle 25 minuuttia, eli kappaleita ei ole todellakaan lähdetty venyttelemään väen vängällä.
Homo Homini Brutus on alusta loppuun jyrkkää toimitusta, josta löytyy jopa ihan nerokkaita kitarakiemuroita. Kirjoitan ”jopa”, koska levyssä on väistämättä hiukan sivu- tai huumoriprojektin maku, vaikka biiseissä itsessään ei ole mitään naurattavaa tai naurettavaa. Lisäksi mystinen sessiorumpali Paul Bicipitus haiskahtaa jonkin sortin rumpukoneelta, mutta tiedä häntä.
Mikäli Becerusin onnistuu ottamaan korvakäytäviinsä ilman ennakkoluuloja, sen aggressiivisesta löylytyksestä on helppo nauttia. Jos varhainen Cannibal Corpse tai esimerkiksi Broken Hope maistuvat, miksipä ei tämä italokaksikkokin. Tulista ja sopivan teknistä tikkausta mukavan lyhyissä paloissa, ja vauhtia piisaa. Becerusin sanoin: hyööääärrrggghh roaaurr örgh!