Yhdysvaltalainen heavy- ja doom metalin kulttiosaston yhtye tekee paluuta ihan kunnolla, tällä kertaa livelevyn voimin.
Vuonna 1972 perustettu ja 1992 hajonnut Cirith Ungol kaivoi miekkansa naftaliinista ja kömpi neljä vuotta sitten elävien kirjoihin. 1970-luvun miehistöstä ovat jäljellä perustajajäsenet, kitaristi-kiipparisti Greg Lindstrom ja rumpali Robert Garven. Pykälässä on myös vuodesta 1976 keulilla laulanut Tim Baker. Kitaristi Jim Barraza hyppäsi kelkkaan 1988, ja basisti Jarvis Leatherby kolmisen vuotta sitten.
I’m Alive on parillakymmenellä kappaleellaan ja yli tunnin kestollaan melkoisen muhkea paketti. Kahden cd:n kyljessä kulkee normaalisti myös kattava dvd-julkaisu, mutta sitä ei valitettavasti ollut tarjolla arvioitavaksi. Käy se näinkin, mutta jotain oleellista jäänee uupumaan.
Kreikassa ja Saksassa festariyleisön edessä nauhoitettu levy jättää ristiriitaisen fiiliksen. Toisaalta on hienoa, että käppälokeroon(kin) luettu yhtye on palannut vetämään klassisia biisejään lähes klassisessa kokoonpanossaan. Atom Smasher, King of the Dead, Black Machine, onhan noita. Bändin omintakeinen ja eeppinen tuomiohevi on aivan omanlaistaan.
I’m Alivella bändi tosin tuntuu painivan vähän liiankin omassa sarjassaan. Bakerin jo valmiiksi mielipiteitä jakava ääni lyö nyt vielä syvempää kuilua ihailijoiden ja vihaajien välille. Luvalla sanoen persoonallinen ulosanti horjahtaa paikoin liiankin kälyisen puolelle. Esimerkiksi Fallen Idolsin kertosäkeen ei-edes-sinne-päin menevät hoilailut sattuvat korvaan.
Cirith Ungolin uniikki heavy metal imee vastaanottavaiset yksilöt maagiseen pyörteeseensä, mutta tällä livelevyllä se ei aivan onnistu. Kovan luokan faneille levy on pakko-ostos, mutta ensikertalaisille suosittelen vaikkapa King of the Deadiä (1984).