Turhauttavaa kuunneltavaa – arviossa Alexander

Julkaistu Infernossa 6/2021.

ALEXANDER
I
SCHNEIDER

Tästäpä kelpo hippamusiikkia! Basso–rummut-duon albumi koostuu kahdesta biisistä atonaalista dronea. Aloittavan kappaleen ensimmäiset viisi minuuttia kuulostaa vahvistetulta kärpäseltä. Vaan eipä meno paljon kuuntelijaystävällisemmäksi rumpujenkolkkeen, muun metelöinnin ja efektoidun mörähtelyn myötä muutu.

Kun pelimannit ovat Zaum-yhtyeen Kyle McDonald ja free jazz -rumpali Jörg Schneider, oleellisina pontimina ovat taiteelliset ambitiot. Se ei silti tee ilmeisen haastavasta äänimassasta järin mielekästä levykuunteluun.

Vahvasti improvisaatiolta kuulostava vellova pörinä kutoo massiivista äänimattoa, jossa rummut toimivat lähinnä paksua pintakudelmaa puhkovana elementtinä. Biittiä ei taida olla ollenkaan, vaan meininki on aika vapaalentoista säpistelyä ja kopsuttelua. Veikkaanpa, että kaksikon äänitellessä ei ole tullut tilannetta, jossa tuotantotiimi olisi pohtinut ottojen onnistumista ja ehdottanut, että ”otetaanpa uusiksi, ei nyt tainnut mennä ihan täydellisesti tuo kohta siinä 18 minuutin tienoolla”.

Alexanderin vaaniva mörköily kuulostaa taiteellisen kauhuleffan scorelta. Tosin kun jännite ei juuri muutu, homma ei tunnu etenevän mihinkään. Livenä, sopivien olosuhteiden vallitessa, tämänkaltaisen noise-performanssin olettaisi toimivan oikeinkin vakuuttavasti, mutta todella turhauttavaa tätä on kuuntelemalla kuunnella.