Jos kukaan missään on vailla hyväntuulista melodista rockia jostain köykäisimmän hevin kevyemmiltä reunamilta, englantilainen Corvus saattaa olla hänelle. Tässä osoitteessa brittien glukoosisiirappinen posihevi onnistuu vain nostamaan suuhun hiukan oksennusta.
Pohjataan homma Sammy Hagar -aikakauden sliipatuin syntikoin silattuun Van Haleniin. Ladotaan lyriikoiksi ”you make me live again” -tasoisia latteuksia. Soitetaan koko tuskaisan tunnin kestävä pläjäys niin elämäniloisessa duurissa, ettei sen teennäisyydelle pärjää edes Instagram.
Silotellaan kaikki etäisestikin raskaaksi rockiksi miellettävät rosot Toton rankkuustasolle. Kuorrutetaan paketti stereotyyppisen pehmeänkarheasti laulavalla West Coast AOR -tyyppisellä solistilla, jonka noin kolmen neljäsosaoktaavin alueella varman päälle operoivassa äänessä on karismaa kuin karsinoomassa.
”Monitahoisesti kuolevaisuuden eri tasoja tutkivan” Immortalsin rivakammatkin biisit saavat levyarvioijan harkitsemaan harrastuksestaan luopumista. Sen balladit – ja varsinkin edellisalbumin ”nimihitin” Chasing Miraclesin jousin imelletty uusioversio – jo suorastaan nakertavat elämänhalua.