Fuck-Ushima
First Come, First Served
Omakustanne
Huumorimusiikkia Tampereelta? Ei todellakaan, vaikka bändin nimi saattaa tähän suuntaan viitatakin. Fuck-Ushiman meluisasta sludgemyllytyksestä ovat tyhjännaureskelut ja hassuttelut aika helvetin kaukana.
Pari Mother Susurrus -tyyppiäkin sisältävä yhtye esittelee musiikissaan ympäröivän maailman karuimpia puolia. Jo pelkistä kappaleiden titteleistä ja musiikin yleisestä tunnelmasta on helppo havaita, että tarjolla on törkyä, ahdistusta, vitutusta ja ronski määrä muitakin negatiivisia asioita, mikä on näissä puitteissa tietysti ainoastaan hyvä asia.
Fuck-Ushima ei tarjoile ihmeitä, mutta hoitaa tonttinsa asiaankuuluvalla varmuudella. Vajaat 24 minuuttia kellottavan kasetin rujo riffimurska, ahdistavat samplet, syvältä raastava huutolaulu ja musiikin tietynlainen arvaamattomuus pitävät kuulijan jatkuvassa valmiustilassa. Voisi sanoa, että tämä bändi kuulostaa paikoin jopa vaaralliselta!
Porukan kolmas julkaisu on kaikessa epäortodoksisuudessaan oiva näyte, mihin noisehtavan sludgen teho perustuu, mutta jatkossa bändin toivoisi vetävän linjansa tätäkin roskaisempaan suuntaan. Siinä tapauksessa jo pelkkä Fuck-Ushiman nimi aiheuttaisi kuolemanpelkoa kuulijassaan.