Jos ruotsalainen melodinen elektropopmetalli olisi juoksukisa, raviaan koko uransa ajan parantanut Rave the Reqviem hipoisi Amaranthen piikkarinkantoja.
Yhtyeen kuudennella albumilla dieetti-industrial-säksätys ja nättiäänisen Jennie Nordin kepeästi naukumat hävyttömän tarttuvat poppismelodiat osuvat sen verran tasapainoisesti kohdalleen, että hittipotentiaalia löytyy lähes jokaisesta biisistä.
Puolet levyn kappaleista on kunnon diskometallimoukareita, joissa tykkimelodioita ei panttailla kertosäkeisiin, vaan kuulijan kinttu pakotetaan vipattamaan välillä jopa säkeistömelodioita kuunnellessa.
Enimmiltä osin vahvan toimitusketjun heikommiksi lenkeiksi jäävät oikeastaan biisiseppo-kitaristi Filip Lönnqvistin keskinkertainen mutta onneksi säästeliäästi käytetty puhdas laulu ja varsinkin synistin kornit rähinät. Jälkimmäisiä on kai pitänyt panna mukaan siksi, että eräällä esikuvallakin on.
Tämän samaisen esikuvan entisestä henkilöstöstä levyllä vierailee Jake E. Hänen vihansa ex-yhtyettään kohtaan lienee rajaton, mies kun on lähtenyt fiittaamaan yhteen selkeästi samalle kohdeyleisölle tarjottavan levyn kovimmista lekoista.