Vancouverilainen Leah McHenry on julkaissut omaehtoista sinfonista popmetalliaan vuodesta 2011 saakka. Jälleen kerran joukkorahoituksen turvin pykätty The Glory and the Fallen on jo hänen kuudes täyspitkänsä.
Taitavasti laulava, joskin ”metalliksi” hiukan liian kaunis- ja haurasääninen kosketinsoittaja-laulunkirjoittaja on saanut musisoiviksi apukäsikseen aimo kasan vaihtelevan nimekkäitä hollantilaisia genreveteraaneja. Porukkaa
on aina Epican örppääjästä Mark Jansenista Delain-rumpali Sander Zoeriin ja itsensä Arjen Lucassenin kanssa musisoineeseen kitaristi-basisti Timo Somersiin.
The Glory and the Fallen on Leah’n diskografiassa siinä mielessä tyypillinen levy, että vaikka sillä soi päällepäin kunnianhimoiselta vaikuttava kasa sävyjä itämaisista fryygisistä skaaloista hänelle huomattavasti tyypillisempiin roolipelitunnareilta kalskahtaviin keskiaikalaulelmiin, toteutus jää kaikilta osin aavistuksen vajaaksi. Lopputulos kuulostaa ulkokultaisesti pikkunätiltä ja – jos oikein ilkeästi tahtoo sanoa – hiukan liian söpöltä.
Vika ei ole niinkään musiikissa kuin sen markkinoinnissa, sillä taiteellisena pop-rocklevynä The Glory and the Fallen on oikein mainio.