Brittiläisen Cistvaenin melodinen ja tunnelmallinen post- black metal luo äkkiseltään mielikuvia Harakiri for the Sky’n säveltaiteen suuntaan. Hempeämmät ja seesteisemmät kohdat taas tuovat mieleen Agallochin.
Yhtyeen musiikki on raskasta ja tietyllä tavalla alkukantaista, mutta loppuviimein sitä on vaikea mieltää mustaksi tai minkäänlaiseksi muuksikaan metalliksi. Yhtye hyökkää kuulijan kimppuun hyvin neurosismaisin elkein. Se ei ole takertunut genrensä väsyneisiin kliseisiin vaan uskaltaa vaeltaa sinne, missä muut eivät ole käyneet. Niin musiikillisesti kuin emotionaalisesti. Esimerkiksi Bleak Housen raastavan melankolisia melodiakulkuja ei passaa kuunnella ihan pahimmassa krapulassa.
Cistvaenin musiikki on vereslihaista mutta samaan aikaan hyvin kaunista. Se on raskasta mutta samalla hyvin kevyttä. Kepeää siitä ei tosin saa tekemälläkään. Jollakin tapaa musiikilla on silti rauhoittava vaikutus.
At Light’s Demise on dynaaminen ja hengittävä teos, jota on miellyttävä kuunnella. Haikeanjylhästi soiva The Blind Observer päättää hyvin lupaavan debyytin surullisiin mutta toiveikkaisiin tunnelmiin.