Vähän liiankin tutunkuuloisia säveliä – arviossa The Ghost I’ve Become

Arvio julkaistu Infernossa 7/2016.

15.12.2016
The Ghost I've Become
Hollow
Omakustanne

 

Pohjois-Pohjanmaalla kuluneen vuoden aikana perustetulla, jo nyt esikoislyhytsoittonsa julkaisseella bändiviisikolla tuntuu olevan visio tekemisestään. Lajityypillisesti liikutaan doom/death metalissa, jonka alakuloisessa ilmapiirissä on vahvat vibat esimerkiksi Swallow the Sunin, My Dying Briden ja Katatonian suuntaan.

Harmilliseksi osoittautuu se, että matsku sisältää vähän liiankin tutunkuuloisia säveliä. Kappaleet ovat kyllä soundiltaan laadukkaita ja soitannollisestikin varman oloisia. Sävellyksellisesti ja yllätyksellisesti liikutaan silti vielä tyydyttävällä tasolla. Biisien soisi väläyttelevän enemmän tunnelmanyansseja, jotka rikastuttaisivat muuten valmiinkuuloista kivijalkaa.

Ep:n vahvinta antia tarjoilee sen viimeinen lohkaisu Behind the Curtain. Tämän vetäisyn säkeistöissä on jo varsin kelpoa melodian ja raskauden tasapainoa, jollaista olisi toivonut levylle enemmänkin. Myös lyhärin puhtaat laulut ja örinätulkinnat ovat varsin kivankuuloisia, vaikka niihin toivoisi ajoittain lisää tunnelatausta.

Kotimaisen doom/deathin vahvaan kenttään suhteutettuna bändin esikoissoitto on lähinnä keskiverto tekele. En näe kuitenkaan mitään estettä sille, etteivätkö ryhmän paukut voisi koventua jatkossa.

Lisää luettavaa