Vegaanin kosto on julma – arviossa Cattle Decapitation

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

Cattle Decapitation
Kuva:

Cattle Decapitation
The Anthropocene Extinction

Metal Blade
4_5_kirvesta

Ensimmäinen demo tai pitkäsoitto pitkän uran parhaana julkaisuna on ikävä eikä edes kovin harvinainen merkki tunteenpalon hiipumisesta. Huomattavasti miellyttävämpää onkin seurata uraa, jolla pusketaan ulos levy levyltä jatkuvasti parempaa laatua.

Modernin ja rumputyöskentelyltään urheiluvoittoisen death metalin kärjessä riehuu nykyään Cattle Decapitation. Kaksi vuosikymmentä raivonnut jenkkiporukka oli aluksi karkea ja sitten tylsä, kunnes Karma.Bloody.Karman (2006) tienoilla joku muisti teroittaa veitset ja tehdä pesäeroa genren keskitiehen. Tämän jälkeen ilmestyneet kiekot ovatkin olleet toinen toistaan hiotumpia taidonnäytteitä brutaalista ja ihmisvihaa tihkuvasta viipaloinnista.

Vanhan liiton vonkaleita metsästävät hukkaavat tämän parissa aikaansa. The Anthropocene Extinction on parin edeltäjänsä tapaan huippuunsa asti tuotettu ja soitettu näyte blast-voittoista mutta julmasti groovaavaa ja äärimmäisen raskasta nykyaikaista kuoloa.

Tyylille ominaisesti biisit eivät ole aluksi kovin tarttuvia. Vähitellen avautuvissa koukuissa on kuitenkin pistoa, ja Monolith of Inhumanityyn (2012) verrattuna on taas havaittavissa kehitystä.

Bändin pisteliäästi ihmislihaa kiroava melodisuus halkoo runttaamista entistä useammin. Alansa parhaimpiin mörisijöihin lukeutuva Travis Ryan käyttää puolimelodista, persoonallisen korkeaa huutoaan myös selvästi aiempaa useammin.

Edistys ei tarkoita tässä tapauksessa nössööntymistä. Cattle Decapitation kääntää ihmisen ja eläimen roolit ympäri. Vegaanin kosto on julma, ja ihmiskunta kuulee kunniansa äärimmäisen vakuuttavasti esitetyn mätön keinoin. Tasapaino epäinhimillisen julman kuolonakutuksen ja tarttuvuuden välillä on kohdallaan.

Kolmen vuoden päästä taas uusi kiekko, ja tästäkö bändin pitäisi muka vielä parantaa? En usko, ei ole mahdollista.