San Franciscon ranta-alueelta kotoisin oleva Heathen pisti aikoinaan tarjolle pari ihan kelvollista vauhtimetallilevyä. Perusrässäävän debyyttinsä (Breaking the Silence, 1987) perään tuli miehistöhässäkkää, ja kakkoslevy, erittäin vahvasti …And Justice for Allilta tuoksahtava Victims of Deception (1991) julkaistiin ilman vakkaribasistia. Sitten hanskat tiskiin ja miedosti suitsutettu, mutta pian unohdettu paluulevy peliin 2010. Ja taas tullaan.
Heathenillä ei ole oikein koskaan ollut omaa soundia, mutta tietty oma tatsi geneeriseksi nykyrässiksi tuotetulta Empire of the Blindilta välittyy. Siis siitäkin huolimatta, että vain laulaja David White ja kitaristi Lee Altus ovat nykyään bändin originaalinimiä.
Onneksi mukaan ei ole värvätty kolmekymppisiä nuorempia tekniikkasällejä, vaan uudetkin sedät näyttävät vanhan liiton kolleilta. Tosin ihan samahan se on, kuka soittaa, jos tuotanto on hengetöntä ja soitto puleerattu ilmeettömään täydellisyyteen.
Monin kohdin Heathen lankeaa niin perustason rässitahkoamiseen, että ei pahemmasta väliä. Silti bändi hoitaa hommansa väkevän tuntuisesti, ja kitaristi Kragen Lumin sävelkynä leimahtaa siellä täällä ihan komeasti. Whiten lievästi hetfieldmäisesti mutta monipuolisemmin myös korkeammalta kajahtava laulu on asiallista ja sävelkulut pysyvät kuosissa.
Melodisimmillaan eli paatoksellisessa voimahiturissa Sun in My Handissä tarttuvuutta on jo rutkasti, ja biisin mehukas kertsi jää kummasti nuppiin jumittamaan. Sama toistuu lievemmissä määrin siellä täällä, mutta toisaalta osa biiseistä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vauhtiraitaa jättämättä. Mitään noloa raahustamistakaan ei toisaalta tarvitse kuunnella, joten lopulta kyseessä on positiivinen suoritus.
Ainakin melodisen pikametallin ystäväin kannattaa tsekata, josko veteraanien vireä perusmäiske nappaisi.