Kuopiolaisyhtyeen nimikkodebyytti yllätti muutama vuosi sitten puun takaa, ja käppäilevä, vahvasti 1970-lopun juurihevistä ammentava kuusiraitainen hypnotisoi kuulijan edelleen. Levyllä ihastuttivat myös lyriikoiden okkultistinen symboliikka ja albumin yksinkertainen mutta värimaailmaltaan hieno kansitaide.
Mausoleum Gaten kakkoslevyä varten luomani suuret odotukset olivatkin romahtaa, kun kuulin maistiaisia siltä. Debyytillään vielä kevyesti space rockin suuntaan trippaillut bändi tuntui ottaneen tuon mausteen kakkosensa ykkösagendaksi. Täytyykin todeta, että jos levyn soundi olisi rahtuakaan ohkaisempi, se menisi rikki. Tällaisenaan se vielä onneksi kantaa ja saa sinällään hienot sävellykset pahaenteisine sanoituksineen maaliin.
Into a Dark Divinity on paljosta velkaa alkuvuosien heavy- ja hard rock -esi-isille, Black Sabbathille ja Deep Purplelle, paikoin myös King Crimsonille. Näin on jo soundin, mutta myös laahaavuuden ja grooven puolesta. Lopulta bändin rakentelemat melodiset teemat ja ennen muuta herrojen Puranen ja Count L.F. kitarasoundi koukuttavat ja hukuttavat siihen samaa pahaenteisen unettavaan hetteikköön, johon vajosin jo esikoisen tiimoilta.
Into a Dark Divinity ei aukea ensimmäisellä eikä toisellakaan kuuntelukerralla, mutta yhtyeen luoma taika puraisee, kunhan sille antaa aikaa. Tukevammalla soundilla levy olisi tosin vieläkin hienompi. Kansitaide sen sijaan on priimaa.