Yksi vuoden nopeimmin ravaavia mustia hevosia – arviossa Fractal Universe

Julkaistu Infernossa 6/2021.

16.09.2021
FRACTAL UNIVERSE
The Impassable Horizon
METAL BLADE

Kipakasti blasteilla lähtevä aloituskappale Autopoiesis antaa albumista hiukan vääränlaisen kuvan, vaikka toki tykityksen taustalla on helkkäävää kitaranäppäilyä ja kotvan päästä ollaan aika eri meiningeissä muutenkin. Moniulotteinen Fractal Universe on kolmannella albumillaan melkoinen runsaudensarvi, jonka äärimetalli taipuu ihmeen luonnikkaasti useammalle kiharalle ja venyy kauas musiikilliseen horisonttiin.

Vähän vastaavan mitä ihmettä -kokemuksen koin aikoinaan Between the Buried and Me’n äärellä. Ranskalaisbändissä on jotain samaa, vaikka se käyttääkin hieman erilaista palettia. Tyylillisiä ja sovituksellisia käänteitä on vähintäänkin rutkasti, mutta Fractal Universe saa yllättävät suunnanmuutokset tuntumaan aivan ongelmattomilta. Laulu vaihtuu ärinästä örinään ja herkkään moniäänisyyteen käden käänteessä, ja instrumentaatiossa on saksofonin ja pianon harkitun käytön osalta tyylikästä ulottuvuutta. Perussoittimistakin kirpoaa eri sävyjä ansiokkaasti.

Tyylillisesti jopa fuusiojatsin puolelle kallistelevasta bändistä tulee rytmisesti hankalin kohdin mieleen myös Meshuggah. Pitkin matkaa keskeisemmäksi muodostuvasta melodisuudesta ja todella konstikkaaksi äityvästä soitosta puolestaan muodostuu mielleyhtymiä Porcupine Treen sekä Leprousin ja Hakenin edustamien nykyprogeilijoiden suuntaan. Viimeksi mainittujen lievää väkisinprogeilua ei kuitenkaan ilmene. Fractal Universe vakuuttaa iskevällä ja tarttuvalla perusotteella, joka on progressiivisena sinkoilevan tähtisumun ympäröimää. Tavallaan meno muistuttaa Opethin estetiikkaa, joskin ilman maratonmittaisia kappaleita.

The Impassable Horizonin tunnelma on suurellinen ja pateettinenkin, mutta tyylikkäästi. Albumista kuoriutuu yksi vuoden nopeimmin ravaavista mustista hevosista, jota voi hyvin kuvitella kannustavansa ensi vuonnakin.

Lisää luettavaa