Olen rakastunut synthwaven kasarisiipeen yli kaiken. Valitettavasti tämä suuntaus alkaa olla joidenkin artistien arsenaalissa jo vakavasti vanhentunutta. Disko- ja neonsävyistä kasarileffoja, isoja permanentteja ja rantabulevardien pikakiitureita fanittavaa osastoa on julkaistu viime vuona niin massiivisia määriä, että perusjytkeestä irtautumisen ymmärtää.
Ranskalainen yhden miehen syntikkashow Perturbator on tehnyt roimasti nimeä samalla kun rakennuspalikoita on pistetty hiljalleen uuteen järjestykseen: New Model ei sisällä paljoakaan menneiden vuosien pintaliitoisemmasta synthwavestä, vaan askelet vievät roimasti synkeämpään ja kylmempään suuntaan.
Viiden kappaleen ja reilun puolen tunnin mittainen linjanveto heittää John Holmesille ja Jane Fondalle lopulliset hyvästit. Elektroniikka on nyt aggressiivisempaa sorttia. Perturbatorin maailma koostuu vinksahtaneen tieteiskuvaston palasista.
Aloitusraita sykkii kuin Tangerine Dream paria pykälää ilkeämpänä versiona. Blade Runnerin pimeämpää osastoakin on kaiveltavissa, mutta ei tätä enää kovin retroksi tohdi luonnehtia.
New Model on aluksi vaikea, yllättävänkin raskas ja täyteen ahdettu sähkömatto jos jonkinlaista rytmistä pulssia. Muutaman kuuntelun jälkeen mustina kutsuvista vesistä alkaa hahmottaa aika pahuksen rikasta, hienoilla kuvioilla ladattua maailmaa. Vantablackin lauluraidat tosin rikkovat kokonaisuutta, sillä ihmisäänet eivät sovellu tähän maailmaan.