Suomenkielinen hevi on vaikea laji. Kappale voi olla englanniksi maailman mahtavin, mutta suomeksi esitettynä sama lyriikka kuulostaa vitsiltä. Täytyykin myöntää, että ennen tämän levyn kuuntelemista olen ottanut nahka-viiksiyhtye Tyrantin suurin piirtein yhtä tosissaan kuin Teräsbetonin.
Bändin kolmannen levyn sanoitukset ovat yllättävän vakavahenkisiä, eikä siinä mitään. Kyse on siitä, miten sanat esitetään. Uusikuu ja Miestä vahvempaa eivät ole lainkaan hassumpia biisejä – viimeksi mainittu jäänee pitkäksi aikaa päähän soimaan. Uusi musta on kuin Mokomaa perinnehevinä, ja tämä on kehu.
Mutta sitten ovat ne biisit, jotka on vedetty huonolla tavalla överiksi. Ikävä kyllä ne ovat juuri niitä kappaleita, joiden pohjalta minäkin olen rakentanut mielikuvani bändistä. Esimerkiksi avausraidalla kuultava falsettikirkuminen on silkkaa läppää, eikä edes hauskaa sellaista.
Lauluissa on tietty piste, jonka jälkeen homma menee huumoriksi. Ihan kuin ihminen, joka ei kuuntele heviä, olisi yrittänyt tehdä hevibiisin. Huonoa parodiaa.
Ihmispyramidi osoittaa, että Tyrantti voi olla hyvinkin uskottava yhtye. Toistaiseksi uskottavuus ei kuitenkaan pidä koko levyn mittaa.