Sawhill Sacrifice
Weri Ioca Waluo
Violent Journey
Ukon ja muiden suomalaisten muinaisjumalien nimiin vannova hyvinkääläinen black metal -kollektiivi ei pyöritä kakkosalbumillaan ilmaisullisesti järin mieleenpainuvaa kokonaisuutta, vaikka kolahtaakin aihepiirinsä puolesta hyvin.
Esimerkiksi kotimaisen Azaghalin jalanjäljissä etenevä takominen käsittää lähes kaikki genretyypilliset jipot ja temput, melkeinpä ilman ainuttakaan yllätysmomenttia. Yksipuolinen blastbeatnakutus ja tremolopikkaus, liian tyhjänpuoleinen riffinluonti sekä tavallistakin tavallisempi vokaaliärhentely kaipaisivat ehdottomasti sekaan jotain kaavasta poikkeavaa. Levyn vierailevat laulajat eivät riitä. Albumin pikkuisen kuivahkosta soundistakin täytyy antaa hieman närää.
Osassa sävellyksistä vaikuttaisi kuitenkin olevan ainakin tunnelman puolesta kasvunvaraa. Etenkin levyn kaksi viimeistä varsinaista kappaletta, Itsetön ja Paha, erottuu tasaharmaasta materiaalista jo paremmin edukseen. Ennen kuin meikäläinen on pähkinöinä, bändi saa silti vielä monipuolistaa ja jykevöittää itseään huomattavasti.