Etsi
Primal Fear luottaa perusasioihin.
In Flames kunnioittaa läpimurtolevyään.
Deathcore elää ja voi hyvin.
Kamaralla on aihetta juhlaan. Meneillään on yhtyeen kahdeskymmenes toimintavuosi ja käsissä julkaisu tähänastisen uran tarttuvinta musiikkia.
Napalm Deathin uudelta kappaleelta löytyy vähän kaikenlaista.
Skálmöldin ura on päässyt hyvään vauhtiin.
Ulverin tuleva albumi vaikuttaa näytteiden perusteella todella hyvältä.
14 levyä urallaan julkaissut saksalaisbändi on studiossa.
Ordinance vaikuttaa olevan kovassa kunnossa.
Pöytälaatikko kolisee.
Reippaalla kädellä levyjä julkaissut Boris on yhä painavaa tavaraa.
Absusta tuli Apsû.
Sharonin mukaan Ozzy voi hyvin.
Finntroll on iskussa.
Mureita riffejä ja utuista psykedeliaa yhdistelevä Demonic Death Judge kulkee uudella albumillaan kohti päätepistettä.
Eihän tämä nyt ihan mikään Night of the Graveless Souls ole.
Hollantilaisen Doolin ajaton ja syvälle sieluun iskevä metallirock on monen vaikuttajan summa.
Lähes neljän minuutin grindcorekappale on harvinaista herkkua.
Septicflesh taltioi livejulkaisunsa kunnon puitteissa.
Draconianin singlekappale huokuu gnostilaista mystiikkaa.
Ravenin uuden levyn lupaillaan kulkevan 1980-luvun alun hengessä.
Erityisesti kotimassaan Saksassa jalansijaa saanut Agathodaimon on jälleen kehissä.
Lähes 40 vuotta sitten perustettu Voivod ei hyydy vanhoilla päivillään.
Kataklysm vaikuttaa olevan terävässä kunnossa.
Vreidin livevideo tarjoaa jylhiä maisemia.