Etsi
Kataklysm on kuulunut kanadalaisten bändien eturintamaan lähes 30 vuoden ajan.
Jinjer pitää nimeään yllä uudella musiikkivideolla.
Toukokuussa on mahdollisuus nauttia mainiosta progemetallista.
Godthrymm on selkeästi doom metalin asialla.
Darkthrone rakensi aikakoneen 1980-luvulle.
Julkaistu Infernossa 11/2018.
Dim Auran uusin tarjoaa tuhoisia tunnelmia.
Sellaista menoa.
Marilyn Mansonin juhlavuosi sujuu uuden albumin merkeissä.
Devinin luovuus kukkii myös uudella näytekappaleella.
Kotimaisen black metalin ystävät saattavat muistaa vuosituhannen alussa kaksi levyä tehneen Trollheims Grottin. Vuosien hiljaiselo on vihdoin ohi, ja bändi palaa kentälle vahvempana ja vakuuttavampana kuin koskaan.
50-vuotias Per Wiberg julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa.
Possessedin uusi levy otti aikansa.
Bisnes ja bändihommat eivät tunnu sopivan yhteen.
Abbathin biisinkirjoituskynä on heilunut jälleen tehokkaasti.
Mukavan alun uralleen saanut Verikalpa ahkeroi parhaillaan studiossa.
Tuleva Deftones-kiekko nostaa odotukset korkealle.
Fleshgod Apocalypsen odotettu viides albumi on valmis.
Behemothin Nergal antaa oman näkemyksensä mielenkiintoa herättäneestä elokuvasta.
Onslaughtin tribuutti Motörheadille vaikuttaa onnistuneelta.
Julkaistu Infernossa 2/2019.
Pitkän uran tehnyt Kampfar jaksaa yhä.