Etsi
Sosiaalinen media täyttyi edesmenneen laulajan muisteloista ja kunnianosoituksista.
Korpiklaani Vodka on tamperelaistislaamon toinen vodka.
Syöpä vei death metal -laulajan.
Äänitys tehtiin Heaven and Hell -albumin tuotantosessioissa.
Lustful Sacraments -pitkäsoitto julkaistaan loppukeväästä.
"Kitaravetoinen hard rock on ainoa asia, joka tulee olemaan olemassa vielä 30-40 vuoden kuluttua", shokkirokkari pohtii.
Gossin toiveena on perustaa muistosäätiö auttamaan addiktiosta kärsiviä.
Pitkäsoitto näkee päivänvalon näillä näkymin vuonna 2022.
Tällä kertaa yhtye soittaa The End Complete -albumin kokonaisuudessaan.
Yhtye esitti The Late Show'ssa klassikkoalbuminsa avausraidan.
Toukokuussa ilmestyvä levy on yhtyeen kolmas.
Ominous Seep of Putridity -pitkäsoitto julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Skull Soldiers -ep näkee päivänvalon 5.3.
Levyn kappaleita ovat coveroineet lukuisat artistit genrerajoihin katsomatta.
Blowup järjestetään Helsingissä 28.–31.10.
Stone-opuksen voi ottaa nyt haltuun myös äänikirjana.
Vähiten groteski kansi oli myös varsin helppo nimetä.
Myös Cardiacs-basisti itse on mukana etäjamitteluvideolla.
Hyvin jytisee!
Lacuna Coil oli yksi noin 130 italialaisbändistä, jotka ottivat osaa "lakkoon".
Yhtye on aloittamassa debyyttistudioalbuminsa äänityksiä.
Yhtye työstää parhaillaan kolmatta pitkäsoittoaan.
Kappale on tuorein singlelohkaisu tulevalta Resident Human -kakkoslevyltä.
Kappale löytyy tulevalta The Bloodening -pitkäsoitolta.
Verikoira syntyi Mikkosen rumpupohjan päälle, kertoi laulaja Jonne Järvelä Infernon haastattelussa.