”Haluamme olla bändi, joka jakaa vaikeinakin aikoina toivon sanomaa” – haastattelussa Narnia

Kristillisen heavy metalin eurooppalaisiin pioneereihin lukeutuva Narnia päätti jatkaa, koska yhtyeen tarun viimeinen luku oli vielä kirjoittamatta.

Pienessä keskiruotsalaisessa Kungsörin kunnassa asuva Christian Liljegren, 45, on hyvä esimerkki omista tekemisistään lakkaamatta jauhavasta, vakaasti asiaansa uskovasta bändijohtajasta.

Tavatessani miehen keikkareissulla joitakin vuosia sitten eteläsavolaisessa Pieksämäen kaupungissa alati hangonkeksinä hymyilevä kaljupää oli läsnä yhtä aikaa monella eri tasolla. Hän puhui lakkaamatta tekemästään ja rakastamastaan musiikista – melodisesta heavy metalista.

Intensiivisyys ei ole yhtään sen vähäisempää, kun otan mieheen yhteyttä Facebookissa. Puhelin piippaa viestejä lähes lakkaamatta, jos ukolla on vähänkään aikaa.

Liljegrenillä on toki katetta touhottaa. Monessa bändissä ahkeroinut, levy-yhtiötäkin kipparoinut muusikko toi 20 vuotta sitten power metal -kartalle Narnia-yhtyeen, joka löi läpi metallille tuskaisella aikakaudella – vieläpä kristillinen sanoma punaisena lankanaan.

Annetaanpa Liljegrenin itsensä kertoa, mistä kaikki sai alkunsa.

– Visio Narniasta yltää 1980-luvun puoliväliin, kun Yngwie Malmsteen’s Rising Forcen Marching Out ja Europen The Final Countdown julkaistiin. Ne iskivät täysin päin näköä. Olin silloin viidentoista ja pääsin ensimmäiselle isolle keikalle katsomaan Europea. Olin yhtyeen musiikista ja tyylistä niin vakuuttunut, että halusin alkaa tehdä itse samaa. Se sama intohimo on tallella vieläkin! Liljegren huudahtaa.

Mieheltä kului kymmenen vuotta pistää tuo visio täytäntöön. Vuosina 1986–91 Liljegren lauloi yhtyeissä Seven Seas, Venture, Trinity, Trivial ja Borderline. Näiden kaikkien musiikki sai vahvasti vaikutteita juuri Europelta, TNT:ltä, Pretty Maidsiltä ja Yngwie Malmsteenilta.

Borderline julkaisi jopa kaksi vinyylisinkkua, joista ensimmäinen (Fri/Calling) oli palkinto vuonna 1989 voitetusta isosta bändikisasta. Siinä yhtye pesi muun muassa erään Backyard Babiesin.

– Borderline kiinnosti jopa ulkomailla, mutta sitten tuli grunge ja tappoi käytännössä kaikki orastavat hard rock -yhtyeet Ruotsissa, Liljegren mainitsee.

Keväällä 1991 Borderline tuli tiensä päähän. Liljegren ei jäänyt tuleen makaamaan vaan pisti muutaman muun Borderline-hemmon kanssa pystyyn yhtyeen nimeltä Modest Attraction. Se ammensi musiikkiinsa 1970-luvun raskasrockista.

– Olen kova Rainbow-, Sweet- ja Uriah Heep- fani, ja oli helpompaa saada läpi niiden tyylistä musaa, jollaista myös Backyard Babies ja Electric Boys tuolloin tekivät. Olihan se tuollaiselle musalle haastavaa aikaa, mutta olimme onnekkaita. Teimme muutamia levyjä ja kiersimme Ruotsin lisäksi paljon myös Norjassa, Saksassa ja Sveitsissä. Lämmittelimme muun muassa Uriah Heepiä ja Glenn Hughesia.

Modest Attractionin tyyli ei ollut silti aivan sitä, minkä perään Liljegren hamusi.

– Fokukseni oli vahvasti mahtipontisessa, uusklassisessa melodisessa metallissa, mihin ääneni sopi mielestäni parhaiten. Arvostan edelleen energisyyttä ja tiettyä lavapresenssiä. Tästä syystä olen aina ihaillut paljon Freddie Mercurya, David Coverdaleä sekä tietysti suurinta sankariani koskaan, Ronnie James Dioa.

Asioita alkoi tapahtua. Liljegren tapasi vuonna 1993 tulevan pitkäaikaisen rikostoverinsa, kitaristi CJ Grimmarkin, joka kipparoi tuolloin yhtyettä nimeltä Sentinel. Sen metalli oli yhdistelmä uusklassisia ja progressiivisia elementtejä.

– En ollut nähnyt silloin, enkä vielä tänäkään päivänä, niin kovaa kitaristia kuin CJ. Aloin heti työstää uutta bändiä ajatuksen tasolla alkuperäisen visioni pohjalta.

Onneksi on Saksa

Tammikuussa 1996 elettiin keskellä grungen aikakautta, eikä kukaan ollut kiinnostunut melodisesta metallista – paitsi japanilaiset.

Christian Liljegren näki irlantilaisen näytelmäkirjailijan C.S. Lewisin vuonna 1950 julkaistuun Velho ja Leijona -romaaniin perustuvan tv-sarjan The Lion, the Witch, & the Wardrobe. Samasta aiheesta tehty seikkailuelokuva, suomalaiselta nimeltään Narnian tarinat: Velho ja leijona, tuli teattereihin vuonna 2005.

Myös nimen uudelle bändilleen Liljegren nappasi Lewisin kirjasta. Samoin kansitaiteen. Jokaisen Narnia-levyn kantta onkin koristanut leijona, tuoreinta albumia lukuun ottamatta.

– Tuo alkuperäinen elokuva ilmensi hienosti hyvän ja pahan välistä taistelua. Sitä samaa, jota käydään tavallaan musiikissakin. Minulle melodinen power metal on aina tuntunut oikealta tyyliltä viedä omia kristillisiä arvojani eteenpäin.

– Soitin CJ:lle, ja hän oli heti mukana, koska piti samanlaisesta metallista ja siitä, että kappaleiden lyriikoissa tulisi olla kristillisiä vaikutteita. Yritimme saada mukaan useampia hyviä muusikoita, mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan, joten päätimme aloittaa kahdestaan. Vuokrasimme studion. CJ soitti käytännössä kaikki soittimet itse ja ohjelmoi rumpuraidat. Minä lauloin.

Biisien väsäämisessä Liljegrenillä olivat referensseinä 1990-luvun alkupuolen Royal Hunt -levyt sekä juuri julkaistu Stratovariuksen Episode. Hän tiesi, että nämä bändit olivat kolisseet nousevan auringon maassa, joten Narnian fokus asetettiin ensisijaisesti Japanin valloittamiseen.

– Pistimme kaikki loput rahamme kiinni ensimmäiseen Narnia-levyyn ja toivoimme parasta.

Awakening-debyytin pohjiksi otettiin Liljegrenin ja Grimmarkin edellisten bändien, Borderlinen ja Sentinelin, parhaimmat sävellykset. Parin uuden biisin kera levy oli pian valmis.

– Saimme vetoapua kitaristilta ja musiikkijournalistilta Janne Starkilta, joka luotsasi tuolloin kuuluisaa ruotsalaista The Swedish Hardrock & Heavy Metal -lehteä. Yksin se kytkös auttoi levittämään sanaa Narniasta.

Bändi palkkasi agentikseen saksalaisella MTM Musicilla musiikkituottajana työskennelleen maanmiehensä Magnus Söderkvistin. Hän otti Midem-musiikkimessuille Ranskan Cannesiin mukaansa laatikollisen kopioita Awakeningistä ja tyrkytti levyjä kymmenelle japanilaiselle levy-yhtiölle. Yhdeksän niistä halusi Narnian listoilleen.

– Päädyimme lopulta Pony Canyonille, samalle lafkalle, joka julkaisi muun muassa Yngwie Malmsteenia ja Joe Lynn Turneria. Vihdoin meillä oli iso yhtiö Narnian takana.

Alkoi tapahtua lisää. Saksalaisen Nuclear Blastin silloinen A&R Eddy Freiberger, joka oli juuri kiinnittänyt ruotsalaisen HammerFallin, osti japsituontiversion Awakeningistä, innostui ja kertoi huomioistaan ”Nuken” omistajalle Markus Steigerille.

Liljegrenin mukaan Freiberger unohti Narnian levyn Staigerin toimistolle, ja levypomo pisti sen autonsa cd-soittimeen tarkoituksenaan tsekata jokin uusi extreme metal -yhtye. Tuohon aikaan Nuclear Blast tunnettiin paljolti speed-, thrash- ja black metal -julkaisuistaan.

– Markus oli täysin puulla päähän lyöty Narnian biisien laadusta, etenkin vanhasta Borderline-materiaalista. Hän käski Freibergerin kiinnittää meidät välittömästi.

Lokakuussa 1997 Narnia oli osa Nuclear Blastin bändivalikoimaa. Samaan aikaan bändi allekirjoitti managerointidiilin saksalaisen MCM Musicin kanssa. Awakening julkaistiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuonna 1998. Samana vuonna Narnia saapui ensi kertaa Suomeen lämmittelemään Stratovariusta näiden Visions-kiertueella.

– Pääsimme sillä reissulla myös Suomen televisioon ja keikalle kuuluisaan Helsingin Lepakkoon, Liljegren muistaa.

Narnia jatkoi kiertämällä 1998 Dion peesissä Euroopassa ja Japanissa. Seuraavaksi vuorossa olivat Awakeningin seuraajan – ja fanien keskuudessa sen kaikkien ylistetyimmän Narnia-levyn – Long Live the Kingin nauhoitukset.

– Ja loppu on historiaa, Liljegren kuittaa.

Uuteen nousuun

Vuoteen 2008 mennessä Narnia ehti julkaista kaikkiaan viisi studiolevyä ja yhden livealbumin. Sitten Christian Liljegren otti ja pudotti pommin yhtyeen jäsenten ja fanien niskaan.

– Olen nyt 45-vuotias ja tehnyt metallimusiikkia 30 vuotta. Olen kaveri, joka tekee kaiken joko täysillä tai ei ollenkaan. Siksi musiikillisen uran ja ihmissuhteiden yhdistäminen on ollut minulle aina todella vaikeaa, Liljegren pohjustaa.

– Vuonna 2008 olin juuri aloittanut uuden suhteen ja tarvitsin taukoa musiikista. En ole tyyppi, joka vaan seuraa väsyneenä vierestä, kun muut tekevät. Olimme sitä paitsi ajautumassa CJ:n kanssa musiikillisesti erilleen. Hän halusi kokeilla uusia juttuja samaan aikaan, kun minä olin juuttunut vanhaan Narnia-tyyliin.

Siispä Liljegren lähti ja Narnia jatkoi uuden laulajan, brasilialais-ruotsalaisen German Pasqualin kanssa. Seuraavana vuonna ilmestyi Pasqualin laulama seitsemäs, soundiltaan modernimpi ja musiikiltaan kokeellisempi albumi Course of a Generation.

– Annoin tuolloin CJ:lle siunaukseni jatkaa Narnian kanssa, vaikkakaan se ei ollut minulle helppoa.

– Course of a Generation on tosi erilainen Narnia-levy. Vaikka German Pasqual on mahtava laulaja, minusta levy ei kuulostanut Narnialta. Tiedän silti, että moni faneistamme pitää siitä.

Vuonna 2010 CJ Grimmark ilmoitti Narnian MySpace-sivustolla yhtyeen lopettavan toimintansa.

– Luulen, että hän tajusi tuolloin, itseni ohella, että Narniasta tekee erikoisen juuri meidän välisemme musiikillinen yhteistyö. Tosin tiesimme kaiken aikaa, että viimeinen kappale Narnian tarinasta ei ole vielä kirjoitettu.

Ei todellakaan. Herran vuonna 2016 Grimmark ja Liljegren päättivät, että on aika jatkaa hyvin alkanutta matkaa. Syyskuun alussa näki päivänvalon kahdeksas Narnia-levy – yksinkertaiselta nimeltään Narnia. Studioon, ja jatkossa myös keikoille, saatiin mukaan alkuperäisrumpali Andreas ”Habo” Johansson ja -synisti Martin Härenstam. Narnian basisti on vaihtunut alkuajoista Jacob Perssonista Andreas Passmarkiksi.

Tuore levy on pullollaan menevää ja koukuttavaa, vahvoilla melodioilla varustettua power metalia.

– Kun päätimme jatkaa, lupasimme itsellemme, että teemme parhaan Narnia-levyn ikinä. Taisimme onnistua siinä, Liljegren naurahtaa.

– Pidän itse levyn biisien keskinäisestä kontrastista, joskin kappaleet ovat melko suoria ja edustavat samaa voimakasta ja varioivia melodioita tarjoilevaa lähestymistapaa kuin debyyttimme Awakening. Minusta emme ole koskaan soundanneet näin hyviltä. Tällä levyllä ovat myös parhaimmat laulusuoritukseni ikinä. Tämä on varmasti paras levy, jonka olen koskaan tehnyt, Liljegren hehkuttaa.

Minä uskon

Kristillisyys on olennainen osa Narniaa, ja sen vaaliminen on ollut Liljegrenille ja Grimmarkille alusta saakka äärimmäisen tärkeää.

– Olemme molemmat kristillisistä kodeista ja usko on ollut meille aina yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Toki minä kunnioitan kaikkia elämänkatsomuksia – se on valtava rikkaus. Minusta kuitenkin Jeesus Kristus on kaikkein viilein tyyppi, joka on kävellyt maan päällä. Hän opetti, että meidän tulee rakastaa toisiamme. Maailma on tänä päivänä hirmuisen egokeskeinen. Monia pahoja asioita tapahtuu vain siksi, että me ihmiset haluamme valtaa ja kontrollia. Se on totaalisessa ristiriidassa Kristuksen oppien kanssa. Narnia haluaa olla bändi, joka jakaa ihmisille vaikeinakin aikoina toivon sanomaa.

– Ja tarkennan, että puhun nyt uskosta, en uskonnosta. Minulle usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan, samanlainen kuin perheenjäseniin ja ystäviini. Usko on se, minkä jaamme keskenämme.

Kristillisen metallimusiikin historia yltää 1970-luvun loppupuolelle, jolloin chicagolainen Resurrection Band ja ruotsalainen Jerusalem alkoivat ”evankelisoida metallimusiikin piirejä”. Sittemmin kristillinen sanoma on saavuttanut käytännössä kaikki metalligenret. Kristillisiä metallia soittavia bändejä löytyy (pelkästä musiikista puhuttaessa) jopa death ja black metalin karsinoista.

Kuuluisin ja myydyin ristimetallibändi on eittämättä glam metalillaan 1980-luvun puolivälissä rockmaailmaa valloittanut kalifornialainen Stryper. Sen kolmoskiekkoa To Hell with the Deviliä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Christian Liljegren, millaista oli tehdä kristillistä heviä 1990-luvun puolivälissä?

– Tarkennan, että teemme metallia, jonka sanoituksissa on kristillisiä vaikutteita, Liljegren linjaa.

– Pidän itse tällaisesta musasta ja jaan biisien sanoituksissa päivittäiset iloni ja suruni. Minulle sen tekeminen ei ole ollut sen ihmeellisempää 1990- kuin 2000-luvulla. Teimme vain, mitä sydämemme halusivat meidän tekevän, ja kuulija varmasti kuulee sen intohimon, joka musiikistamme välittyy. Se on yksi suurimpia syitä, miksi Narnia on kolahtanut kuulijoille. Me emme ole pelkkä tuote.

Samaa mieltä taisi olla myös Nuclear Blast, koska ”uskalsi” kiinnittää näin suoraan kristinuskosta laulavan yhtyeen.

– Olemme erittäin onnellisia, että Narnia otettiin vakavasti. En häpeile sanoa, että olemme yksi parhaista melobändeistä kautta aikojen.

Sanotaan, että kristillisyys ja metalli eivät kuulu yhteen. Mitä olet mieltä?

– Minusta Jumala loi musiikin. On meistä itsestämme kiinni, mitä haluamme tekemämme musiikin kautta sanoa. Narnia ainakin haluaa olla yhtye, joka luo ympärilleen hyvää ilmapiiriä.

Sadan raudan seppä

Christian Liljegren on monen toimen mies. Narnia-paussin aikanakin miehellä oli melodisen rockin ja metallin bändejä, esimerkiksi Audiovision, DivineFire, Flagship ja Suomessakin muutama vuosi sitten soittanut Golden Resurrection. Mainittakoon, että tässä toistaiseksi tauolla olevassa power metal -yhtyeessä käskee soolokitaraa vastavalittu uusi Sabaton-kepittäjä Tommy Johansson.

Onpa Liljegren isännöinyt myös omaa levy-yhtiötä, Rivel Recordsia. Mistä ihmeestä tähän kaikkeen on löytynyt aikaa ja energiaa?

– Olen aina ollut kiinnostunut löytämään musiikista uusia puolia ja ollut tosi onnekas, että olen voinut julkaista erityylisiä levyjä erilaisissa bändeissä. Kaiken muun ohella pidän sinfonisesta rockista kuten Kansasista, Styxistä ja Kayakista. Esimerkiksi Flagship-yhtyeeni Maiden Voyage -albumi ammentaa noiden yhtyeiden tuotannoista.

– Viime vuonna tein soololevyn, jolla on akustisia ruotsinkielisiä versioita vanhoista Narnia- ja Audiovision-biiseistä. Tykkään käyttää ääntäni eri tavoin.

– Opin paljon pyörittäessäni levy-yhtiötä, mutta en kaipaa sitä enää. Musiikkibisneksessä on ylä- ja alamäkensä, ja olen pelkästään tyytyväinen, että saan säännöllistä palkkaa työnohjaajana toimiessani. Olen myös todella ylpeä musiikillisista saavutuksistani ja kaikista niistä faneista, jotka olen saanut.

Rakkaus musiikkiin näkyy myös Liljegrenin kotona. Levyjä eri formaateissa riittää hyllymetreittäin.

– Olen kova keräilijä. Pidän eri bändien, levyjen ja biisien historiasta. Kiitos muuten äidilleni, joka löi viime vuonna kouraani paketillisen vanhoja kasettidemoja, jotka tein 80-kuvulla. Ehkäpä digitalisoin ne joskus ja julkaisen Christian Archives -boksin, tai lyön vinyylille vanhat Borderline-, Trinity-, Venture- ja Modest Attraction -albumit.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 9/2016.