40 Watt Sun – Savoy-teatteri, Helsinki, 19.10.2013

29.10.2013

Muutamia vuosia sitten kuopattu Warning ja sen tuhkista noussut 40 Watt Sun ovat edustaneet itselleni sitä pientä joukkoa raskaan musiikin kentällä, jonka musiikkia voi kutsua niin pohjattoman murheen äänellistämiseksi, ettei näitä hengentuotoksia sovi kuunnella kovin haavoittuvaisessa mielentilassa. Sittemmin 40 Watt Sun on ollut kuulemma liikkeellä hieman erilaisiin suuntiin metallisimmasta ilmaisustaan, minkä vuoksi en osannut täysin varautua siihen, mitä Helsingin-keikalla tultaisiin kuulemaan.

Savoy-teatteri on vähintään erikoinen keikkapaikkavalinta äärimmäisen säröiselle misantropialle. Jopa niin erikoinen, ettei mitään tällaista kuultukaan! Olin autuaan tietämätön, että Patrick Walker kumppaneineen oli liikenteessä puhtaasti akustisen varustuksen kera, mutta keikan jälkeen voin todeta, että tämä vaihtoehto saattoi olla paljon perinteistä metallikeikkaa mielenkiintoisempi vaihtoehto. Patrick Walker kun otti koko ajan ja tilan täysin haltuunsa.

Jo ennen keikkaa tuli selväksi, että Savoyn yleisö koostui väestä, joka yleensä tuskin paikassa viihtyy. Minkäänlaista anniskelua ei tainnut olla, minkä seurauksena porukkaa löytyi melkoiset määrät hörppimässä omia juomiaan mistäpä muualtakaan kuin teatterin wc-tiloista. Siellä hetken ilakoiduttuaan väki olikin valmis todistamaan ensin Betrayal at Bespinin napakkaa lämppärikeikkaa ja perään 40 Watt Sunia, jonka aikana selvisi, ettei kaikkien kärsivällisyys meinannut riittää istuskeluun.

Bändi soitti akustisesti kukin penkillään istuen, mutta silti intensiivisellä otteella musiikkiaan tulkiten. Jotkin 40 Watt Sun -kappaleista nousivat itse asiassa niin hienoiksi versioiksi juuri akustisessa muodossaan, että väkisinkin tuli ajatelleeksi mitä joku taannoin totesi: kaikki paras hevi on sävelletty alun perin akustisella kitaralla. Pitipä tämä väittämä paikkansa tai ei, 40 Watt Sunin soitossa huomasi juuri sellaista yksinkertaista vetoavuutta ja ilmavuutta, jota ei aina kuule raskaassa musiikissa, joka on tuutattu alusta asti täysillä.

Niin vangitsevia tunnelmia kuin 40 Watt Sun tarjoilikin sekä vanhaa että vielä julkaisematonta tuotantoaan esittäessään, tunnelma ehti myös rakoilla. Patrick Walker ei ole omien sanojensa mukaan välispiikkien suurin ystävä, mutta Savoy-teatteri sai miehen keskustelemaan yleisön kanssa. Ihmiset ehtivätkin huudella muutamia biisitoiveita ja ihmetellä syntyjä syviä Walkerin kanssa, ennen kuin joku edempänä istunut päätti nämä väliepisodit huutamalla jotakuinkin: ”Nyt vittu turvat kiinni siellä takana!” Yleisö ja Walker hiljentyivät.

Noin puolentoista tunnin konsertti olisi kenties saattanut olla vielä mielenkiintoisempi, jos sovitukset olisivat sisältäneet myös niitä raskaampia osia, mutta tällaisenaankin keikka oli oikein mainiota fiilistelyä ja ennen kaikkea kova lupaus tulevasta materiaalista. Bändi on kuulemma vetäytymässä alkuvuodesta studioon, ja vaikka itselläni saattaakin tulla hieman ikävä bändin tarjoamaa raskasta murheellisuutta, näin tasokkaiden akustisten kappaleiden tapauksessa ratkaisusta ei voi valittaa ainakaan liikaa.

Lisää luettavaa