Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast
Kotoinen power metal -pioneerimme Stratovarius ei virkavuosiltaan kohta nelikymppisenäkään osoita tekemisessään juuri minkäänlaisia ikääntymisen merkkejä. Tästä mainiona esimerkkinä oli viime viikon perjantaina Keski-Suomen sydänmailla Laukaan Peurunka-areenalla vetäisty puolitoistatuntinen keikka.
Näin pikkujouluaikaankaan Peurungassa ei koettu väen tungosta, mutta karkeasti laskien noin puolitäysi areena oli sopivasti vastaanottavaisella päällä – ja bändihän toimitti ammattimiesten elkein parasta osaamistaan pelkistetymmissäkin lavapuitteissa.
Radion rock-kanavien voimasoitossa jo vuosikymmeniä sitten paikkansa vakiinnuttanut Stratovarius on tänä loppuvuonna kiertänyt kotimaataan viime vuonna julkaistun, vahvan 16. albuminsa Surviven tiimoilta. Setissä albumi olikin päällimmäisenä esillä, kaikkien niiden pakollisten radiohittien ohessa. Eagleheart, Black Diamond, Unbreakable ja Hunting High and Low keikkavakioina sekä niiden lomaan soitetut tuoreimmat veisut Survive, Frozen in Time, Glory Days ja World on Fire istuvat samaan palettiin saumatta.
Vanhan liiton Strato-fanille Laukaassa ei ollut varsinaisesti yltäkylläisyyttä tarjolla, mutta Paradisen, Legionsin ja Destinyn lauloi mukana oikein mielellään. Samoin yhdistelmäpotpuri Stratosphere/Holy Light yhtyeen Episode- ja Visions-levyjen aikaisista instrumentaaleista sai sielussa lämpöisesti läikähtämään.
Stratovariuksen nykykunnosta ei oikeastaan ole sen kummempaa sanottavaa. Bändi on saavuttanut urallaan hirmuisesti ja kokenut käytännössä kaiken mahdollisen, mutta se jatkaa ehkä vakaampana kuin koskaan. Stratovarius ei tietenkään ole enää se sama 1990-luvun timanttipora, mutta arvokkaasti vanhenneena silti täyttä rautaa. Kulta-aikojen kokoonpanosta jäljellä olevat ukot eli keulamies Timo Kotipelto laulaa edelleen kompromisseitta kovaa ja korkealta. Kiipparisti Jens Johanssonin sormissa ovat vauhti ja notkeus hyvin tallella. Täytyy todeta sekin, että Johansson näköjään soittaa livetilanteessa huolellisemmin kuin männä vuosina. Eipä se silloinkaan juuri haitannut, mutta vähemmän riehakkaampi nykytatsi on ehdottomasti parempi.
Stratovariuksen tapauksessa bändin toistaiseksi ehtymätön energian lähde ovat sen nuorimmat jäsenet. Rolf Pilve on tämän maan ykkösrivin rumpali, Matias Kupiainen ykkösrivin soolokitaristi ja Lauri Porra ykkösrivin basisti. Peurungan-keikka muuten osui suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen päivän iltaan. Siksi olikin enemmän kuin sopivaa, että Lauri Porra — Jean Sibeliuksen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa — tulkitsi omassa soolospotissaan isoisoisänsä säveltämää Finlandiaa.
Pisteet on myös annettava loppusuoralla olevan Stratovarius-kiertueen lämmittelijälle, kuopiolaiselle Nibiru Ordealille. Yhtyeen progehtava melometalli on taitavasti tehtyä ja soitettua. Laukaassa viisikon lyhyenläntä setti meinasi jäädä kaiken juhlahumun jalkoihin, mikä tosin johtui enemmän yleisöstä kuin bändistä. Nibiru Ordealin keikka ei ollut erityisen hurmoksellinen, mutta ajoi loistavasti asiansa. Paras muistijälki jäi ehdottomasti yhtyeessä nykyisin laulavasta norjalaisesta Mathias Indergårdista, joka muutamaan otteeseen pääsi väläyttämään selkeästi maailmanluokan metalliääntään.
Nibiru Ordeal
Stratovarius
