Teksti ja kuvat: Tami Hintikka
Tiivistämön sisälava – joka myös Kvlt Stagena tunnetaan – mahdollistaa myös pienempien ja marginaalisempien bändien ja artistien Tuska-esiintymiset. Tämä on hieno asia. Siitä ei ole kahta sanaa. Se ei valitettavasti tee Tiivistämöstä yhtään sen parempaa keikkapaikkaa, etenkään silloin kun väkeä on enemmän kuin liikaa.
Samat ongelmat ovat jatkuneet niin kauan kuin Tiivistämö on ollut Tuska-keikkojen tilana: jäätävän pitkät jonot, kaikki halukkaat eivät mahdu sisään, ja ne jotka mahtuvat, hikoilevat happivajauksen partaalla. No, bändistä riippuen toki, mutta onhan tämä problemaattista. Kun ulkona on 30 astetta plussaa, niin Tiivistämö tirisee.
Soundiosasto ei myöskään ole aina kovinta timanttia. Milloin eivät kuulu kitarasoolot, milloin ei laulu. Toisinaan taas kielisoittimet peittävät lyömäpuolen alleen. Nämä ovat tietysti niitä kuuluisia ”näitä”, eli ei muuta kuin eteenpäin.
Sadistic Drive
Joensuulaisen kuolokoplan Sadistic Driven musisointi ei levyltäkään ole sieltä siloisimmasta tahi suloisimmasta päästä, mutta livenä se oli todella likaista – tästä hommasta on puunaus kaukana. Infernaalinen kuumuus häiritsi hieman omaa keikkakokemustani, mutta se nyt oli vain oma ongelmani. Rupisena särisevä death metal maistui Tuskan perjantai-illassa makoisalta.
Malformed
Kotimaista kuoloa kuultiin Tiivistämössä myös lauantaina, kun nuorten jätkien Malformed tykitteli menemään. Perjantaista viisastuneena asemoin itseni avoimen räppänän välittömään läheisyyteen ja nautiskelin hetkellisistä tuulenvireistä. Vielä enemmän nautiskelin loistokkaasta death metalista. Malformed veteli taidokkaasti ja perinteitä kunnioittaen.
Hauska detalji keikalla oli, kun Stam1na-paitainen hahmo otti ilon irti Malformedin pitissä. Itse Stam1na nimittäin veteli samaan aikaan päälavalla, eli tämä fani oli puolensa valinnut. Pittiasioista puheen ollen: nähtiinpä Malformedin aikana myös mielipiteitä jakava soutupitti. Itseänihän tuollainen toiminta ei närästä pätkän vertaa. Pääasia että jengillä on hyvä meno ja täysi keikkanautinto päällä.
Putro in Black
Ja sitten se Samuli Putro. Huh huuuh, mikä JONO! Putro in Black -nimellä esiintynyt herra oli paperilla pienoinen riskiveto, joka kannatti. Ainahan joku tuomitsee, mutta Tuska-kansa äänesti jaloillaan: se nimittäin suuntasi joukoittain kohti Tiivistämön uumenia. Kuvaavaa Putron keikan suosiossa on, että ulkona luikerteli jono vielä muutamaa minuuttia ennen vedon loppumista. Huikea suksee.
Livahdin sisätiloihin vilauttamalla pressilärpäkettä, mutta matka katkesi heti sisääntulon baaritiskin kohdille. Mesta oli totaalisen tukossa. Jossain siellä kaukana Putro duetoi sisäisen Ellinooransa löytäneen Marko Hietalan kanssa Osumaa, ja ihmiset tykkäsivät. Ei näitä voi aina etukäteen tietää, mutta telttalava olisi ollut tälle performanssille oikea paikka, ja veikkaan että teltta olisi ollut täynnä.
Putron välitön esiintyminen, ”ylimääräisestä” riisuttu musiikki sekä artistin ja yleisön välinen kemia toimivat kaikki hienosti. Ei tarvinne olla kummoinenkaan ennustaja, jotta voi todeta että tämän kaltaiset erikoisesiintymiset tulevat jatkossa olemaan Tuskan vakiokamaa.
Samuli Putron keikka herätti kiinnostusta ruuhkaksi asti. Kuva: Tami Hintikka
Dome Runner
Jos Putron mies ja akkari -meininki oli rentoa ja kepeää, ei samaa voi sanoa sunnuntaina sisätiloissa instrumenttejaan kurittaneesta Dome Runnerista. Tamperelaiskolmikko junttaa ja jumittaa teollishenkistä metallia Godfleshin ja kumppaneiden syvissä jalanjäljissä.
Laulumikki temppuili alkuun harmillisesti, mutta kun yhteydet saatiin kondikseen, oli homma huutolaulua myöten jiirissä. Dome Runner oli Tuskassa Healthin sielunveli, vaikka muutaman asteen raskaammissa tunnelmissa soutaakin. Bändi piti näpeissään kolkolla ja armottomalla iskennällään. Tässä oli tunnetta, tässä oli otetta.
Prestige
Kun päälavalta kaikui Lost Societyn jenkkilän tuoksuinen ex-rässi, oli aika taas suunnata varjoihin. Vahvan paluun tehnyt suomi-thrashin pioneeriryhmä Prestige olisi valmiina sahaushommiin. Moni muukin oli kuullut Prestigen kutsun, ja liian täysi Tiivistämö oli jälleen karu tosi. Festarimehujen notkeuttamat yksilöt varmaan sukkuloivatkin itsensä vaivatta väkijoukon läpi, mutta niin sanotulla normitapauksella teki vaikeaa kuikuilla varvistaen lavan suuntaan, josko vaikka näkisi vilauksen bändistä.
En ollut tunteineni yksin, sillä moni jätti leikin kesken jo alkuaskelilla. Osa kääntyi välittömästi kannoillaan ja suuntasi epäröimättä takaisin tulosuuntaan ja ulkoilmaan. Vedon edetessä takaa vapautui hieman tilaa, ja tungin itseni likemmäs lauteita. Se oli järkevän ihmisen teko: Prestige nimittäin antoi palaa oikein kunnolla ja raapi riuskaa rässiään ilman moitteen sijaa. Hyvä vaan että keikalla riitti silmäpareja, mutta olisihan tämän mieluummin todistanut isommalla areenalla.
Loppusanat
Pienestä Tiivistämö-nillityksestäni voi saada sen kuvan, etten oikein viihtynyt festareilla. Kuva on ymmärrettävä, mutta väärä. Viihdyin mainiosti. Toisenlaisistakin kokemuksista kuulin, mutta esimerkiksi lauantain valtava kävijämäärä teki omaan Tuska-kokemukseeni minimaalista lommoa vain aiemmin mainituista syistä. Käytännössä kaikki sujui suorastaan hämmästyttävän jouheasti. Plussan puolella ollaan, ja reippaasti!
Usein kuullaan puhuttavan hyvästä Tuska-tunnelmasta. Puheet ovat totta. Jokaisella tietty oma kokemuksensa, mutta itse kohtasin jälleen vain ja ainoastaan hyvää meininkiä ja ystävällisiä festarihahmoja. Ja kun sääkin helli, niin mikäpä oli taas nautiskellessa hyvästä musiikista, kanssaihmisten seurasta ja viimeisen päälle laitetusta Tuska-alueesta. Inferno kiittää tämänvuotisesta, ensi kesänä toivottavasti taas uudestaan!
Lopuksi vielä ilmainen vinkki Tuska-jengille. Seuraavaksi vuodeksi core-hommat minimiin. Sallitut coret: grindcore, NYHC ja klassinen suomalainen hardcore. Kiitos.
