On se jännä. Yksi – ellei ainoa – hevimaailman vetreistä dinosauruksista vieraili pohjolan perukoilla laskujeni mukaan nyt miljoonannen kerran, mutta kyllästymisen merkkejä ei ollut ilmassa. Yli kymmenentuhatpäisen juhlakansan ikäjakauma kattoi alleen kaiken pikkulapsista veteraaniosastoon. Iron Maiden ei ole koko perheen bändi. Se on koko suvun bändi.
Osa katsojista oli pikkupoikia, osa tunsi itsensä sellaiseksi. Kuulun jälkimmäiseen kategoriaan. Kun Winston Churchillin puhe alkaa kantautua lavan suunnalta, tietää että pian tärähtää. Ja niin kävikin, kun yksi maailmanhistorian parhaista keikanaloitusbiiseistä pääsi täyteen juoksuunsa. Aces High ilmoilla, ja Maiden-ukot säntäilivät lavalla. Lentosotatunnelmaa korostavat lavan yllä kieppuva pommikone ja lentokapteeni Bruce Dickinsonin päässä oleva lentäjänpäähine. Tämä on ihanaa.
Mikäli luuloja oli, ne otettiin pois viimeistään seuraavan kappaleen aikana. Oma Maiden-suosikkini ja biisien biisi, Where Eagles Dare oli ilmoilla ennen kuin huomasinkaan, ja Dickinson heilui karvalakissa ja valkoisessa takissa – sota jatkui talviolosuhteissa. Iron Maiden olisi voinut kävellä lavalta tämän biisin jälkeen, ja olisin ollut tyytyväinen, jos hieman liioitellaan. Onneksi timanttista tavaraa oli kuitenkin vielä tuloillaan.
Powerslaven (1984) 2 Minutes to Midnight kolmantena, ja huippukeikan ainekset jo nyt kasassa. Sitten Dickinsonin rupattelutuokio, jonka aikana hän pohdiskeli vapauden todellista merkitystä. Milloin ihminen on vapaa? Suuri kysymys, johon vastattiin Virtual XI -levyn (1998) Braveheart-henkisellä The Clansman -kappaleella. Klaanimiehen lisäksi illan aikana kuultiin toinenkin Blaze Bayley -aikakauden biisi, kun massiivinen ja hienosti keikkaolosuhteisiin taipunut The Sign of the Cross vyöryi lavalta.
On lähes käsittämätöntä, miten hyvin Iron Maiden on säilyttänyt vetreytensä. Se on kaiken kokenut mammutti, mutta joka hetkestä paistoi soittamisen ilo ja kaikkensa antaminen. Show oli näyttävä, mutta se ei ollut vain tyhjää kuorta, vaan sen alla sykki lämmin heavy metal -sydän. Kuusimiehisen joukon johdossa hääräsi luonnollisesti laulaja Dickinson, mutta jokaisella jäsenellä on oma roolinsa lavalla. Janick Gers pyöritti itseään ja kitaraansa siihen malliin, että hyvä ettei koko ukko mennyt solmuun. Johtaja Steve Harris soitti juuri niin kuin aina, muuttumattomasti, ajattomasti ja antaumuksella.
Nicko McBrain naureskeli ja virnuili hillittömän rumpusettinsä keskeltä. Adrian Smithin rennonjäykkä lavaolemus on sekin ikuista. Ja sitten Dave Murray. Rakastan Dave Murrayta. En voi kuin ihailla sitä, millä tunteella ja otteella Murray lurittaa sooloja, joita hän on veivannut tuhansia kertoja. Kun Murrayn iloiset kasvot, vikkelät sormet ja joustavat polvet ovat näköpiirissä, eivät maailman huolet paljon paina.
Rautaneito tarjoili paitsi mielenkiintoisen biisivalikoiman, myös näyttävän heviteatterin. Flight of Icaruksen aikana lavan yllä leijui valtava siivekäs hahmo, ja pyrot tekivät työtään korventaakseen vahasiipisen raukan alas taivaalta. Ja niin kuin stagen tulivoima ei olisi riittänyt, Dickinsonilla oli aivan oma liekinheitin, jolla hän tulitti villisti eri suuntiin. Lopulta flambeeraus tuotti tulosta, ja Ikaroksen liihotus suli omaan mahdottomuuteensa.
The Trooperin aikana lauteille askelsi Maiden-maskotti Eddie, jonka kanssa miekkamies Dickinson otti yhteen. Iron Maidenin show on siinäkin mielessä erittäin onnistunut, että siinä on vakavuutta, vakuuttavuutta ja huumoria hyvässä tasapainossa. Kyllästymisen hetkiä ei ole, vaan joka nurkan takaa löytyy jotain uutta: yllättävä biisivalinta, vaihtuva lavateema, Dickinsonin jutustelut kuin oltaisiin kuppilan kantapöydässä. Sotaratsu laukkasi kompastumatta koko setin alusta keikan päättäneeseen Run to the Hillsiin saakka. Iron Maiden on rautaa.
Tomi Pohto kuvasi keikan – avaa galleria klikkaamalla kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:
Settilista: Aces High, Where Eagles Dare, 2 Minutes to Midnight, The Clansman, The Trooper, Revelations, For the Greater Good of God, The Wicker Man, Sign of the Cross, Flight of Icarus, Fear of the Dark, The Number of the Beast, Iron Maiden, Encore: The Evil That Men Do, Hallowed Be Thy Name, Run to the Hills