Kuinka kolmekymppinen klassikkolevy toimi striimikeikalla? Hyvin, ainakin Obituaryn Slowly We Rotin kohdalla

Obituary: Slowly We Rot – 17.10.2020 Striimikeikka

Death metal -legenda Obituaryn vuonna 1989 julkaistu debyyttilevy Slowly We Rot on genreikoni. Bändin raskas ja junnaava, Floridan soilla syntynyt äärimmäisen likainen death metal nousi nopeasti koko genren määritteleväksi kulmakivisoundiksi, josta lukemattomat tulokasbändit ottivat vaikutteensa. Vaikka levyllä ei vielä kuultukaan bändille ominaista mullan alta möyrivää d-virettä, on sen raskaus jotain todella poikkeuksellista.

Obituary oli yksi Florida-skenen luojista. John Tardyn matalat murinat yhdistettynä epäinhimillisiin korkeisiin rääkynöihin loivat Slowly We Rotille lähes myyttisen maineen. Pitkään liikkuikin legenda, ettei Tardy edes laula sanoja vaan huutaa vain demonisesti musiikin tahdissa.

Daniel Tuckerin basso jyrisee kuin Panther-tankki toisen maailmansodan sotatantereilla. Levy jäi miehen ensimmäiseksi ja viimeiseksi Obituaryn miehistössä. Myöhemmin häntä on kuultu muun muassa Deathissa, Deicidessa, Massacressa ja Six Feet Underissa.

Kitarakaksikko Allen West ja Trevor Peres murjovat kitaroistaan pelottavan öljyisiä nuotteja. West sotkeutui myöhemmin huumeisiin ja rikollisuuteen, ja hänen uransa suistui alamäkeen.

John Tardyn veljen Donaldin rumputyöskentely on primitiivistä ja väkivaltaista. Vihaiset rumpukompit täydentävät Obituaryn soundia kuin Kalašnikov onnistunutta metsästysretkeä.

Levyltä huokuu murha ja lika, veri, mätä ja saasta. Harva bändi on pystynyt samaan mihin Obituary kolmella ensimmäisellä levyllään. Käsittämättömän hirvittävä soundimaailma.

Mutta miltä bändi kuulostaa streamilivessä 31 vuotta debyytin julkaisun jälkeen? Miten soi Slowly We Rot livenä?

Murskaavahan se oli.

En ole mikään striimikeikkojen ystävä. Nautin siitä, kuinka raskas äänivalli raiskaa suoliston ja pistää housujen lahkeet lepattamaan basson tahtiin. Parhaimmillaan keikat ovat transsin aiheuttavia rituaaleja, niin kliseistä kuin tämän ääneen sanominen onkin. Musiikin magia, sen alkukantainen sielu, löytyy usein vain livekeikkojen kautta.

Minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus arvostella Obituaryn striimikeikka. Bändi soittaisi Slowly We Rotin kokonaisuudessaan. Tietenkin otin tarjouksen vastaan, onhan Obituary yksi niistä bändeistä, jotka ovat vaikuttaneet musiikilliseen uraani. John oli yksi teinivuosien idoleistani. Tardyn takia nappasin mikin kouraan ja rupesin hapuillen rääkymään ja örisemään.

Obituaryn keikka Lepakossa kesäkuussa 1992 on edelleenkin yksi rakkaimpia keikkamuistojani. Jostain kaapista löytyy edelleenkin Trevor Peresin nimmaroima kymmenen markan seteli.

Tampassa, Floridassa 17.10. vedetty live käynnistyi keskiyöllä Suomen aikaa. Ensimmäiset kymmenisen minuuttia pyöritettiin videota, jolla näytettiin keikkapaikan rakentelua ja bändin jätkien hölmöilyjä. Bäkkärillä vedettiin muutama kalja ja heitettiin hetulaa.

Seuravaksi katsojat pääsivät kurkistamaan soundcheckiin. Jessus saatana miten hyvältä bändi kuulostaa! Jätkät vetivät Redneck Stompin ja Dethroned Emperorin. Kunnon neliraajakonttausta.

Keikka käynnistyy 00.20. Soundit! Mitä kummaa? Miten voi saada näin kovat soundit striimikeikalle? Aivan totaalista runttausta ja soraääniä.

Keikan aloittavan Internal Bleedingin aikana on pientä hapuilua. Trevor soittaa väärin ja John joutuu hieman ohjeistamaan miekkosta hyvässä hengessä.

Loppukeikka on kuitenkin kuin kuuntelisi bändiä levyltä. Se on kuin pitkä, jumalaisen kuuloinen musiikkivideo. On käsittämätöntä miten hyvältä bändi kuulostaa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Äijät jaksavat polkea vanhoja klassikoita toisensa perään.

On myös sairasta, kuinka Johnin ääni on edelleenkin priimakamaa. Miekkonen hönkii mullan alta syvää örinää ja vetäisee heti perään korkealta ja kovaa. Sen jälkeen hymyilee kameralle ja jatkaa moshaamista.

Äijä hei, sä oot jo 52-vuotias!

Muutenkin soitto on lähes virheetöntä. Eikä se edes kuulosta suorittamiselta, vaan tietyt biisit aiheuttavat ihan oikeutetut kylmät väreet. Junnujen pitäisi ottaa näiltä vanhuksista mallia. Näin vedetään toimiva keikka: ammattimaisesti mutta letkeällä meiningillä.

Striimi on teknisesti laadukas. Ei ensimmäistäkään pätkäisyä tai minkäänlaista lagia. Yksi kameroista osoitti pieniä luopumisen merkkejä, mutta muut toimivat moitteetta. Ohjaaja teki monikamerakuvasta pitkän musavideon.

Yksi nillittämisen aihe löytyi kuitenkin. Äijät heittivät läppää biisien väleissä, mutta ensimmäistäkään mikkiä ei sitä varten oltu avattu, joten höpinä jäi etäiseksi. Harmillista. Ehkä ensi viikonlopun Cause of Death -keikalla on myös höpinämikkejä?

Niin, Slowly We Rot oli ensimmäinen keikka kolmen keikan putkesta. Bändi vetää seuraavaksi (24.10.) läpimurtolevynsä Cause of Deathin, ja 7.11. soitettavalla keikalla kuullaan harvinaisuuksia ja erikoisuuksia. (Täältä lisäinfoa.)

Kokonaisuudessaan Obituaryn live oli ehdottomasti laadukkain striimikeikka, jonka olen katsonut. Toivottavasti meno jatkuu yhtä reteenä seuraavillakin keikoilla. Pitää toivoa, että myös fanit tykkäsivät, koska onhan tämä koronasaatana ihan perseestä. Bändit eivät saa rahaa mistään. Onneksi teknologia on niin pitkällä, että näinkin laadukkaita livejä on mahdollista vetää globaalisti netin yli.

Eivätkä liputkaan kalliita ole. 15 dollaria per keikka. Todellakin sen arvoista. Striimi kesti noin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Itse livellä oli mittaa noin 50 minuuttia.

Lopussa muisteltiin ihan oikeutetusti Power Tripin hiljattain edesmennyttä nokkamiestä Riley Galea. R.I.P.

Settilista: Internal Bleeding, Godly Beings, ’Til Death, Immortal Visions, Gates to Hell, Words of Evil, Suffocation, Play Video, Intoxicated, Deadly Intentions, Bloodsoaked, Stinkupuss
Encore: Slowly We Rot