Melko tarkalleen kolme vuotta sitten olin mukana tuomassa ruotsalaista Evergreytä ensimmäisille klubikeikoilleen Suomeen. Tuolloin syitä tälle tempaukselle ei tarvinnut hakea kaukaa. Vaikka Evergreyn tuotantoon mahtui hutejakin, bändi oli vakiinnuttanut asemansa lajinsa kovimpien joukossa albumeilla In the Search of Truth, Recreation Day ja The Inner Circle.
Nyt tilanne on lähes päinvastainen, Evergreyn viimeisimmät levytykset Monday Morning Apocalypse, Torn ja Glorious Collision ovat nimittäin jääneet kauas tästä bändin parhaimpien aikojen tasosta.
Illan avaajana toimi vanha tuttu Omnium Gatherum, jonka tilanne oli puolestaan hieman eri tavalla kinkkinen. Bändillä on nyt takanaan kaksi mainiota albumia The Redshift ja New World Shadows.
Tästä huolimatta Omnium Gatherumin keikoista puuttuu edelleen ”se jokin”. Joukossa on kyllä virtuoosimaisia soittajia ja tällä biisimateriaalilla ei luulisi tapahtuvan kompastelua, mutta syystä tai toisesta keikka oli vähintään kuiva.
Joukon esiintyminen on jatkuvasti kovin pidättäytyväistä, Nosturin soundit puuroutuivat pahemman kerran ja Jukka Pelkosen levyllä mureat mörinät eivät nekään ottaneet oikein luonnistuakseen livenä. En tiedä, mitä Omnium Gatherumin pitäisi tarkalleen ottaen tehdä jotta se nousisi muistettavammaksi livebändiksi, mutta tämän eteen olisi nyt otettava aimo harppauksia.
Evergreyn kokoonpano on ehtinyt muovautua hieman kolmen vuoden takaiseen Nosturin-keikkaan verrattuna. Mitään ratkaisevaa eroa ei kuitenkaan huomannut, kun muu ryhmä nousi lavalle aina yhtä karismaattisen Tom Englundin johdolla.
Kukaan muu Evergreystä ei ole koskaan noussut kovin merkittäväksi esiintyjäksi, eikä lavalla nähty tälläkään kertaa mitään sellaista, mikä olisi nostanut lauantaiksi jo muutenkin yllättävän vaisua meininkiä korkeampaan lentoon.
Tässä mielessä keikan parasta antia olikin juuri Tom Englund. Toisin kuin Evergreyn albumit, Tompan ääni tuntuu vain paranevan vanhetessaan, kuten tällaisen blues-sukuisen laulajan tyyliin sopiikin. Monesti saikin huomata, kuinka tulkinnat ylsivät paikoin paljon korkeammalle kuin alkuperäisillä levyversioilla.
Kokonaan toinen tarina onkin sitten, mitä Evergrey päätyi tarjoilemaan settilistan muodossa. Etukäteen sitä tietenkin pelkäsi, että ilta tulee koostumaan liialti tuoreesta materiaalista. Lähes täysin odotusten vastaisesti uudelta albumilta kuultiin ainoastaan Leave It Behind Us ja Wrong, jotka eivät lämmittäneet yhtään albumilla kuultua enempää. Sen sijaan edelliseltä albumilta Tornilta poimitut Soaked ja Broken Wings osoittautuivat paljon alkuperäisiä paremmiksi.
Siitä ei tietenkään päästä mihinkään, että illan paras anti sijoittui vanhemmille albumeille, joista varsinkin mainio Recreation Day sai yllättävän paljon soittoaikaa. Uudempien sävellyksien sekaan heitetyt Solitude Within, Rulers of the Mind, I’m Sorry, When the Walls Go Down ja upea A Touch of Blessing vain korostivat entisestään sitä, ettei Evergrey ole enää entisensä. Tasapainoisesti rakennettu settilista ja suhteellisen hajuttomasti soitettu keikka onnistuivat kuitenkin peittelemään näitä puutteita hyvin.
Kokonaisuudessaan iltamaa ei voi kuitenkaan sanoa kovin onnistuneeksi, jos siitä jäi käteen lähinnä yhden mahtavan laulajan hienot suoritukset ja hyvin noukittu settilista. Omnium Gatherumin seuraavaa kohtaamista elävänä ei tämän perusteella jäänyt odottamaan kovinkaan paljon, eikä Evergreynkään voi sanoa tarjonneen mitään sellaista, jota ei olisi nähnyt paremmassa muodossa jo kolme vuotta sitten.
Viimeistään nyt voinee myöntää itselleen, että omalla kohdalla Evergreyn mielenkiintoisin aikakausi päättyi kuusi vuotta sitten julkaistuun A Night to Remember -livealbumiin.
Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Tiina Salminen
Evergreyn settilista:
Leave It Behind
The Masterplan
Solitude Within
Nosferatu
As I Lie Here Bleeding
Monday Morning Apocalypse
Wrong
Soaked
Blinded
Rulers of the Mind
Words Mean Nothing
I’m Sorry
//
When the Walls Go Down
Recreation Day
Broken Wings
A Touch of Blessing