LIVE: Finnish Metal Expo, osa 1/3 (pe)


FME-perjantai toi ääneen muiden muassa Satyriconin (kuvassa), Hypocrisyn ja nipun kotimaista osaamista.

Viime syksynä esikoisalbuminsa julkaissut Kiana sai kunnian olla raportoitavan FME-päivän ensimmäinen tarkkailtava. Kello kuudelta soittanut yhtye lisäsi ilahduttavasti esiintyjälistan monipuolisuutta. Toivottavasti en ole aivan väärässä todetessani, ettei Suomesta kovin monta tällaisen itkucoren edustajaa löydykään. Termivalinnasta ei pidä vetää vääränlaisia johtopäätöksiä, onhan allekirjoittanut esimerkiksi suuri Dead by April -fani. Mielestäni yhdistelmässä tarttuvia kertosäkeitä, herkkää puhdasta laulua ja aggressiivista örinää angstisilla lyriikoilla höystettynä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Kiana antaa vielä koskettimille suhteellisen ison roolin, missä raportointikollegani sanoin ”ei ole koskaan mitään vikaa”. Miettimään jäin, mitä Venäjän miliisi oli pojille heidän idänvierailullaan tehnyt, kun päättivät omistaa näiden jättämille arville kappaleensa Scars.

Miliisistä olisi kenties voinut kertoa tarinan tai pari myös [Amatory]. Sekä venäjäksi että englanniksi esiintynyt bändi on kotoisin Pietarista ja edustaa melko tyylipuhdasta metalcorea. Valitettavasti yhtye kärsi teknisistä ongelmista useamman biisin ajan ja teknikko vilisti lavalla kuin orava edestakaisin, mutta tämä ei onneksi tuntunut verottavan muusikoiden energiaa. Vakuuttavasti rääkynyt Igor välitti tunnelman hyvin kieltä ymmärtämättömällekin ja sai yleisönsä hyvin mukaan. Muu miehistö osasi myös hommansa – soitanta oli taitavaa, pieni miinus tulee ainoastaan basisti Denverin puhtaista lauluista, joissa ainakin keikkatilanteessa tuntui olevan vielä hieman harjaantumisen varaa.

Doom Unitin esitystä odotti varmasti paitsi moni fani myös Radio Rockin uuden lempilapsen maineessa olevan yhtyeen suhteen utelias ja ennakkoluuloinen metallisti. FME:n kiistatta kevyin kiinnitys oli eri mainio livekokemus. Viime marraskuussa Suomen albumilistan kakkosena levyllään debytoineen bändin esiintyminen oli rentoa ja sujuvaa, rockinsa rouheaa ja toimivaa. Solisti Japessa on kohtuullinen annos showmiestä, ja kuivakka huumori rytmitti mukavasti esitystä. Asenneongelmaiset voivat niellä marinansa, sillä Doom Unit on ympärillään leijuvan hypen veroinen. Omassa lajissaan (jonka Imperiumin Mape Ollila on sopivasti ristinyt ”easy listening stoneriksi”) vahvalla bändillä on loistavia kappaleita, jotka vakuuttavat täysin myös elävänä esitettyinä.

Illan kolme viimeistä päälavan esiintyjää Hypocrisy, Satyricon ja Amorphis painivatkin sitten aivan omassa sarjassaan. Kulmat kurtussa pohdin jo keikkojen aikana, mitä ihmettä tällaisista konkareista pitäisi kirjoittaa. Yhtyeet edustavat omien genrejensä menestyneimpiä, ja heidän konserttinsa ovat niin viimeisen päälle hiottuja kuin mahdollista. Ehkä tästä johtuu, että huomio harhailee enemmän ulkomusiikillisiin tekijöihin, kuten vaikkapa siihen, että Tomi Joutsenen vanhan koulukunnan mikrofoni luo vaikutelman, että vokalisti laulaisi hiustenkuivaajaan. Musiikkipuoli pelaa parhaimmillaan niin hyvin, ettei sitä enää tiedosta kuuntelevansa, nauttii vain.

Monien metallityylien miehen, Peter Tägtgrenin luotsaama Hypocrisy oli ensimmäinen perjantain bändeistä, joka soitti täpötäydelle salille. Yleisö oli sulaa vahaa, ja setissä olikin kaikki kohdillaan aina soiton tenhosta tyylikkääseen valoshow’hun. Hurmioituneet kuulijat söivät niin ikään Satyriconin kädestä, ja keikan loppupuolella kuultu K.I.N.G. sai vieressäni olleet fanit liki pakahtumaan täpinäänsä. Väki harveni hieman ”Sattareden” ja ”Amppareiden” esitysten välillä. Ensin mainitun syytä oli, että aikataulu oli melkein puoli tuntia myöhässä, joten hereillä pysymistä oli Amorphisin vuoroa odotellessa. Keikka koitti vasta lähempänä puoli kahta.

Amot juhlistavat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan kesällä ilmestyvällä live-dvd:llä ja dokumentilla Tales from the Twenty Years. Ikä ei tunnu painavan, ja yhtye tarjoili jälleen kerran puhtaan suorituksen. Juhlavuoden kunniaksi kuultiin muun muassa Elegy-levyn Song of the Troubled One, mitä bändi ei ole Tomi Joutsenen aikana esittänyt.

FME:n ensimmäisen päivän kattaus oli tänä vuonna antoisa ja kyllin kirjava. Varjoa myönteiseen kokemukseen lyökin vain se, että turnauskestävyys meinaa pettää, kun paikalle joutuu säntäämään suoriltaan työviikon päälle. Ensi vuonna on hoidettava itselleen jo perjantaiksi vapaapäivä.

Teksti: Anna Saurama Kuva: Pia Sundström

Klikkaa kuvagalleriaan!