LIVE: Mayhem, Behexen – Klubi, Turku, 21.11.2009

Mayhemin legendaarista statusta tuskin kukaan kieltää, mutta bändin nykyinen tilanne on jo väittelyn arvoinen asia. Ahkerasti vaihtuneen miehistön johdosta moni pitää yhtyettä puoliksi cover-bändinä. Parin vuoden takainen, erinomainen Ordo Ad Chao käänsi pääni synninpäästön kannalle, mutta ymmärrän kyllä eriäviäkin mielipiteitä. Onhan yhtyeen riveissä tällä hetkellä vain kaksi legendaarisen De Mysteriis Dom Sathanasin levyttänyttä jäsentä, joista kumpikaan ei kuulu levyn säveltäjiin.

Turkuun yhtye saapui taas hiljattain uusitun miehistön voimin. Necrobutcher, Hellhammer ja muutama vuosi sitten kunniakkaan paluun tehnyt vokalisti Attila ovat tutuilla paikoillaan, mutta neljäntoista vuoden pestin tehnyt kitaristisäveltäjä Blasphemer ei ole enää mukana. Tavallaan tämä luo livekeikkoja ajatellen aivan uusia mahdollisuuksia, sillä paikkaajaksi Mayhem on pestannut kaksikin kepittäjää. Morfeus ja Silmaeth hoitelivatkin leiviskänsä aivan mallikkaasti, vaan palataanpa Mayhemin pariin myöhemmin.

Iltamat aloittanut kotimainen Cavus ja sattuneesta syystä kokonaan näkemättä, mutta suomalaisen black metalin kärjessä rienaava ja visuaaliseen puoleen panostanut Behexen tuli sentään koettua. Lavalla pönötti kaapuihin ja ilkeisiin maskeihin sonnustautuneita paholaisen lähettiläitä kauniisti rivissä ja yleisöön luodut katseet olivat vähintäänkin pirullisia. Viikatteen heiluttaminen saattaisi lipsua helposti koomisuuden puolelle, mutta ei tällä kertaa. Behexen näytti asiaankuuluvan rumalta ja myös kuulosti sellaiselta. Valitettavasti vain hieman väärällä tavalla.

On nimittäin niin, että yhtyeen pari edellistä pitkäsoittoa perustuvat varsin päällekäyvän, brutaalin ja terävästi raapivan materiaalin varaan ja levyjen onnistuneet soundit näyttelevät yhtälössä suurta roolia. Turussa lavasoundi oli turhan suttuinen ja tummasävyinen. Korvia riekaleiksi raastavat kitarat tahtoivat mössöytyä liiaksi, ja esimerkiksi By the Blessing of Satan ei yltänyt lähellekään levyversionsa tehoja. Fist of the Satanist sen sijaan toimi mainiosti erityisesti hitaammissa kohdissaan. My Soul for His Glory ja Born in the Serpent of the Abyss puolestaan edustivat viimevuotista ja toistaiseksi uusinta pitkäsoittoa kunnialla. Kokonaisuutena lyhyehkö sessio kääntyi positiivisen puolelle, vaikka aineksia olisi ollut vielä paljon parempaankin.

mayhem_3

Kohtalaisesti yleisöä kerännyt Mayhem vetää pisteet kotiin lähinnä esiintymisellään ja biisimateriaalillaan. Kieroutuneelta ja saatanalliselta ylipapilta näyttänyt Attila heilutteli suitsukeastiaansa kuin ortodoksipapit ikään, ja hetkittäin ylikäytetyt valot vahvistivat pahuuden auraa vaihtelevalla menestyksellä. Lavalla oli muutakin nähtävää kuin vain tympääntyneenä instrumentteihinsa keskittyvät soittajat. Attila vei toiminnasta suurimman huomion paitsi monipuolisen ja uskomattomiin ääniin taipuvan kurkkunsa takia, myös siksi, että esimerkiksi Hellhammerista ei tahtonut keikan aikana nähdä vilaustakaan. Lavalla risteilevät savupilvet ja valot hämärsivät taustan tehokkaasti, vaan liekö tuolla nyt niin väliä. Soitto nimittäin kuului sitten senkin edestä.

Mayhemilla on materiaalinsa suhteen yksi melkoisen suuri ongelma, eikä sitä voi oikein edes paeta. Deathcrushin, Ordo Ad Chaon ja osittain myös De Mysteriis Dom Sathanasin aikainen materiaali vaatisi nimittäin orgaanisempaa, lämpimämpää ja sitä kautta tunnelmallisempaa äänimaailmaa. Chimeran, Wolf’s Lair Abyssin ja erityisesti Grand Declaration of Warin puolisko sen sijaan pelaa triggeröidyn, kylmän ja luonnottoman erottelevan soundin varassa, ja tämä lähestymistapa – joskin hivenen lievempänä – on valittu myös livekeikoille. Toisin sanoen Crystalized Pain in Deconstructionin ja My Deathin kaltaiset kappaleet kuulostavat livenä helvetin hyvältä ja odotetun terävältä, mutta Carnage, Deathcrush ja myös Freezing Moonin tunnelmointi kärsivät soundeista jonkin verran. Aikaa ei auta myöskään Hellhammerin tuhansia raajoja simuloiva soittotyöskentely, sillä vanhemmat kappaleet kaipaisivat tuekseen suoraviivaisempaa ja alkuperäisiä versioita kunnioittavaa paukutusta. Aivan kuin maestrolla olisi jatkuva tarve soittaa niin saatanan lailla, että kyvyt eivät jäisi varmasti keneltäkään huomaamatta. Funeral Fogin soittamatta jättäminen herätti myös ihmetystä, sillä kyseessä on kuitenkin yksi porukan parhaita teoksia.

De Mysteriis Dom Sathanasin vahva edustus ja Ordo Ad Chaolta napattu Illuminate Eliminate veti tämäkin keikan selkeästi kuiville, vaikka settilistasta ja erityisesti soitto/soundipuolesta voisi vääntää vaikka maailman tappiin. Kyllä Mayhem vielä olemassaolonsa mielestäni oikeuttaa, vaan mitenköhän lienee tulevaisuuden laita? Seuraava pitkäsoitto – jos sellaista on vielä tulossa – tulee olemaan mielenkiintoinen tulikaste, sillä sävellysporras meni Blasphemerin eroamisen myötä perusteellisen remonttiin. Tuloksia odotellessa.

Teksti: Kari Koskinen Kuvat (Helsinki): Lassi Kaaria