”Odotin paljon, sain harmillisen vähän” – Wolves in the Throne Room Helsingissä

Wolves in the Throne Room – Helsinki, Tavastia 22.11.2017

Mainio Caskets Open päästeli loppusurinoitaan, kun pääsin Urho Kekkosen kadun rockpyhätön uumeniin. Sinne oli selvästikin löytänyt tiensä myös moni muu. Yhdysvaltalaisen Wolves in the Throne Roomin Euroopan-kiertue saapui Venäjän kautta Suomeen ja alkutalvisen mustaan Helsinkiin.

Keikan oli määrä alkaa 22.15, ja odotellessa tuli haahuiltua silmäilemässä merkkaripöydän tarjontaa kuunnellen Rumban päätoimittaja Hätisen pyörittämiä black metal -biisejä. Ainakin jossain kuultiin siis oikeaa black metalia, jos ei lavalla. No, terminologiasta viis. Ämyreistä alkoi kantautua luonnonääninauhaa jo noin viisi yli kymmenen, ja savu tuprusi. Tästä lähtisi käyntiin kunnon luontometallimessu. Tai niin luulin.

Noin kymmenen minuutin introilun jälkeen lavalle asteli itse bändi, ja uuden Thrice Woven -levyn avausraita Born from the Serpent’s Eye räjähti käyntiin. Bändin keikkakoostumukseen kuuluivat rummut, koskettimet ja kolme kitaraa. Musiikki hoideltiin siis ilman bassoa, mutta bassosoundia oli silti tarjolla enemmän kuin tarpeeksi.

Brittany McConnell löi nimittäin koskettimistaan sellaiset alataajuuspörinät että aivopoimuissa asti täristi. Tarkkailin keikan alkua lavan vasemmassa laidassa, mutta soundi oli niin puuroista, että olin pakotettu siirtymään miksauspöydän välittömään läheisyyteen. Siinä pystyi olemaan, mutta ei äänimaailma siinäkään kovin kaksinen ollut.

Liian tunkkainen livesoundi oli yksi keikan miinuksia, sillä Wolves in the Throne Roomin monipuolisen ja rikkaan tarttuvuuden teho hukkui lähes täysin mössön sekaan. Tämä teki potentiaalisista hypnoottisista hetkistä valitettavan puuduttavia.

Puudutus ei jäänyt vain soundeihin. Yhtye ei muutenkaan saanut vangittua katsojaa eikä kanavoitua levyjensä mystistä tunnelmaa Tavastian lavalle. Yleisön reaktioista oli vaikea päätellä, kokiko se esityksen hartaassa hurmoksessa vai passiivisessa paikallaanolossa. Yhtä kaikki, meno oli melko laimeaa. Osa tuijotti näpläten älypuhelimen näyttöä, mutta sentään nyökytteli musiikin mukana. Touhu oli parhaimmillaan innostunutta, mutta ei missään vaiheessa hurmioitunutta.

Hämärä, paikallaan oleva valaistus ja savu eivät riittäneet luomaan marraskuiseen keskiviikkoiltaan henkimaailmallista tunnelmaa. Kaikki tuntui junnaavan paikallaan. Kun hyvien biisien nyanssit ja koukut katosivat soundien sekamelskaan, haihtui samalla myös levyiltä tuttu taika. Keikka oli valaistusta myöten staattinen, kun sen olisi pitänyt olla ekstaattinen.

Välispiikittömyys – okei, ehkä pari mumisevaa thankyouta tuli – toimii joskus, mutta nyt olisi kaivannut pientä rupattelua luomaan tunnelmaa ja kontaktia bändin ja yleisön välille. Kun lähes joka kappaleen jälkeen oli vielä haukotuttavan pitkiä taukoja, alkoi tylsistyminen olla faktatietoa jo hyvissä ajoin ennen illan loppua.

Odotukset ennen Wolves-vetoa olivat melkoisen korkealla. Thrice Woven on kuitenkin yksi kuluvan vuoden onnistuneimpia levyjä, ja bändi tekee omaa juttuaan mistään piittaamatta. Monien seikkojen summa johti silti siihen, että Wolves in the Throne Room ei onnistunut saamaan kuulijaa otteeseensa. Odotin paljon, sain harmillisen vähän.