Tuska-festivaali, Suvilahti 2017.
– Se paskiainen, naureskelemme kuin yhdestä suusta Triptykon-kitaristi Victor Santuran kanssa.
Puhumme yhteisestä kollegastamme ja ystävästämme, Infernoonkin kirjoittavasta ja muun muassa Kuolemanlaakso-yhtyeessä musisoivasta Markus Laaksosta, joka Tuskan sijaan on Hämeenlinnassa katsomassa jenkkilegenda Guns N’ Rosesin keikkaa.
– Kuinka joku buukkaa Guns N’ Rosesin samaan aikaan Suomeen keikalle Tuskan kanssa – todella huono juttu, Victor parahtaa päätään pudistellen.
– Itse en ole koskaan ollut Gunnarit-fani. Kun olin penska, jengi yleensä kuului joko Gunnarit-leiriin tai Metallica-leiriin. Mutta ihan ok, että Markus on siellä, hän jatkaa.
Vaan itse aiheeseen. Mitäs Triptykonille kuuluu?
– Uusi albumi on alkutekijöissään ja asiat alkavat pyöriä sen ympärillä. Tuska on nyt toiseksi viimeinen kesän festarikeikoista. Sitä en vielä osaa sanoa, että kauanko uuden levyn julkaisemiseen menee. En oikein uskalla puhua enempää uudesta levystä. Se valmistuu kun on valmistuakseen. Varmasti se tulee kuulostamaan Triptykonilta. Minulla ja Tomilla (Tom G. Warrior) on paljon biisi-ideoita, mutta vielä ei ole ollut aikaa työstää niitä yhdessä. Sori, mutta en voi puhua enempää. Jos haastattelu koskee pelkästään sitä aihetta, niin saat minusta aika tylsän kuvan, Victor hekottaa.
Kitaristimiehen empimiseen saan myöhemmin vastauksen ystävältämme Laaksolta: ”Victorilta sellaiset terveiset, ettei se voinut oikein puhua haastiksessa bändinsä rumpalitilanteesta, kun Tomin piti pistää aiheesta virallinen tiedote tällä viikolla, mutta se meni jo puhumaan siitä ääneen jossain videohaastiksessa. Norman (Lonhard) siis lähtee bändistä.”
Tapauksesta kuulemme varmasti myöhemmin viimeistään seuraavan Triptykon-pitkäsoiton tiimoilta.
Tuskassa Triptykon soitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
– Celtic Frost (Triptykonin edeltäjä) soitti täällä kerran joskus 10 vuotta sitten (vuonna 2006, toim. huom.) ja olen kuullut, että se oli oikein hyvä show, Victor sanoo.
– Siis, Tuska on legendaarinen festari. Tähän mennessä Suomi on kohdellut Triptykonia tosi hyvin. Eka keikka Oulun Jalometallissa vuonna 2014 on yksi parhaistamme koskaan, siis totaalisen mahtava ja energinen! Me rakastamme aina tulla Suomeen ja siksi on todella hienoa olla Tuskassa juuri nyt.
– Sen Jalometallin vedon lisäksi muistuu mieleen Eistnaflug Islannissa muutama vuosi sitten. Pieni festari, joka on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi. Se keikka oli myös todella hieno. Belgian Grasspop on myös aina hieno paikka, todella hyvin organisoitu festari ja tekniikka on aina tiptop. Samoin kuin Ranskan Hellfestissä.
– Wackenissa päälavalla soittaminen voi olla todella vaikeaa, koska festivaali on niin iso, että siellä törmää vaikeuksiin, joihin ei muualla törmää. Kuten viimeksi (viime elokuussa, toim. huom.). Itse keikasta tuli hyvää palautetta, joten se varmasti meni hyvin, mutta lavalla se oli melkoista taistelemista. Lava on niin iso, että tuuli voi vaikuttaa lavasoundeihin. Kun teimme soundcheckiä, lavan edessä oli verho, ja kaikki kuulosti hyvältä. Kun verho lähti, tuuli pyyhkäisi äänet pois ja soittaminen oli todella hämmentävää. Siinä piti keskittyä todella tarkasti eikä oikein pystynyt heittäytymään itse musaan. Mutta jälkeenpäin videolta katsottuna se näytti paremmalta yleisöön kuin miltä se lavalla tuntui, Victor muistelee.
– Sellaista varten ei voi valmistautua oikein mitenkään. Teimme toki ennen sitä lämmittelykeikkoja, ja soitimme erikoisemman setin. Meillä oli kolme biisiä, joissa oli mukana vieraileva laulaja Simone Vollenweider, joka on laulanut parilla edellisellä levyllämme. Ajattelimme, että ehkä on todella huono idea mennä Wackeniin tekemään asioita ensimmäistä kertaa. Mutta kaikki meni lämmittelykeikoilla todella hyvin, joten päätimme tehdä sen, ja sitten siellä kaikki tuntui menevän pieleen (naurua).
– Areenabändin pitää vain kasvaa sellaiseen. Wackenissa soittaminen on aina kreisiä. Tänään ollaan Tuskassa enemmän omalla mukavuusalueella stagen koon suhteen, Victor lisää.
Muistatkos, missä olet poikasena festaroitunut ensimmäisen kerran?
– Se oli Wackenissa vuonna 1997, olin silloin 16-vuotias. Siellä oli silloin 8 000 hengen yleisö, mutta alue oli samankokoinen mitä nykyäänkin. Siihen aikaan siellä oli todella mukavaa – paljon vähemmän jengiä. Siellähän soittivat Rage sinfoniaorkesterin kanssa, samoin Saxon, Dimmu Borgir, In Flames ja Amorphis. Aika hieno line up muuten. Ja hei, Rockbitch (brittiläinen, industrial-tyylinen naismetallibändi, joka esiintyy alasti). Me ei itse asiassa olisi saatu nähdä sitä, koska niiden piti alun perin soittaa teltassa, missä oli ikärajat, mutta koska kaikki halusivat nähdä sen, bändi siirrettiin päälavalle. Näimme täyden Rockbitch-show’n, mistä tulikin sitten Saksassa melkoinen skandaali. Se keikka ei varsinaisesti mennyt hyvän maun rajoissa, Victor nauraa.
– Mutta hieno kokemus. Sitten vuosia myöhemmin, kun pääsin itse soittamaan ensimmäisen headliner show’n Wackenin päälavalla, märkä teiniuni kävi toteen.
Asia harvinaisen selvä. Lopuksi Victor ja Infernon 10 sanaa:
Festivaalit: – Tähän pitäisi sanoa jotakin viisasta…. liikaa bändejä!
Luonto: – Kaunista.
Ihmiskunta: – Liikaa.
Rakkaus: – Vaikeaa.
Pelko: – En ole kokenut pitkään aikaan.
Heavy metal: – Mukavaa.
Amerikka: – Fuck Yeah!
Alkoholi: – Paha.
Terrorismi: – Tosi paha.
Tuska Open Air 20 vuotta: – Mainio saavutus!