Astuessani Nosturin backstagelle minua hyppää tervehtimään kaksi kenties elämänmyönteisintä ja hymyilevintä hollantilaista: Ayreonista, Star Onesta ja monesta muusta projektista tuttu Arjen Lucassen ja soolotuotannostaan sekä The Gatheringista toivottavasti mahdollisimman monelle tuttu Anneke van Giersbergen. Tämän kaksikon ympärillä hehkuu sellainen aurinkoisuuden aura, ettei vastaavaa tule kovin usein vastaan.
Melko tarkalleen kahdeksan vuotta sitten tunnelmat eivät olleet varsinkaan Arjen Lucassenin kohdalla ihan samanlaiset. Tuolloin Arjen soitti Stream of Passion -kokoonpanonsa kanssa samassa paikassa ja oli itse käymässä läpi elämänsä ankarinta masennuskautta ja juuri tämän takia ei tulekaan ihan täytenä yllätyksenä, ettei tämä hollantilainen hujoppi tarkkaan tuolloista keikkaa muista.
– Kuten minusta varmaan tuolloin näki, en ollut kauhean onnellinen, Arjen huokaisee hymyillen.
– Kaikki se mitä siihen aikaan tapahtui… Ero, masennus ja sairastuminen jopa makuaistini vieneeseen sairauteen. Sanotaan vaikka näin, että elämä ei ehkä tuolloin hymyillyt ihan samaan malliin kuin nyt myöhemmin. Tuota Stream of Passionin kiertueen osaa edeltäneistä pätkistä muistan aika paljon, mutta tuo ihan loppuosa on aika hämärän peitossa, enkä edes muista missä kaikkialla me kiertelimme Suomen lisäksi.
Juuri nyt Arjen Lucassen ja Anneke van Giersbergen kiertävät yhdessä akustisten keikkojen merkeissä. Syynä tähän on melko tarkalleen vuosi sitten syntynyt The Gentle Storm -projekti, jonka ensimmäinen albumi julkaistaan maalis-huhtikuun taitteessa. Tämä projektihan on monelle suorastaan lottovoitto, sillä Arjenin ja Anneken yhteistyö Ayreonin merkeissä on johtanut aina vähintään liikuttaviin lopputuloksiin. Ja mikä parasta, juuri tämä projekti ja aurinkoinen Anneke saivat senkin ihmeen tapahtumaan, että Arjen lähti ensimmäistä kertaa vuosiin tien päälle.
– Voin rehellisesti sanoa, että ilman Annekea tätä ei olisi koskaan tapahtunut! Jos laskisin kaikki ne kerrat yhteen, kun Stream of Passionia, Star Onea, Ayreonia tai mitä tahansa projektiani on pyydelty keikkailemaan, olisin varmasti tehnyt tuhansia keikkoja kymmenen viime vuoden aikana. Kiertueet eivät vain ole minun juttuni enää. Sain niistä tarpeekseni jo 80-luvulla varsinkin Vengeancen aikana. Se oli se minun elämäni ”sex, drugs and rock’n’roll” -aikakausi, enkä edes esitä haikailevani sen elämän perään.
– Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Tämä akustinen kiertue on ollut tähän mennessä ihan uskomattoman hauska juttu! Se on tavallaan tarpeeksi kevyt juttu, kun mukana ei kierrä valtava koneisto bändeineen, mutta samalla itse keikat ovat olleet todella intiimejä ja mukavia. Kyllä näistä on saanut nauttia ihan täysin rinnoin, Arjen hehkuttaa.
Lisää Arjenin ja Anneken ajatuksia uudesta The Gentle Storm -projektista ja elämän ihmeellisyydestä on luvassa maaliskuun Infernossa, mutta sitä ennen edessämme oli tietenkin varsinkin maanantaiksi melkoisen uskomaton kattaus musiikkia. Jo pelkkä Arjenin ja Anneken yhteiskeikka olisi ollut tarpeeksi hyvä syy saapua Nosturiin, mutta kun tämän ohella tarjolla oli Anneken akustinen soolokeikka ja aina yhtä valloittavan Mannan keikka Mikko Joensuun kera, saattoi vain hykerrellä itsekseen. Ja samalla pelätä, että massiivisen Nosturin sali tulee silti ammottamaan tyhjyyttään.
Kuinka väärässä olinkaan! Jo hyvissä ajoin Nosturi suorastaan pursusi väkeä, kun paikalle oli saapunut melkoisen kirjava kattaus ihmisiä. Osa näistä ei ollut varmasti kuullutkaan koskaan Arjen Lucassenista ja olivat paikalla vain valovoimaisen Anneken ansiosta, jotkut saattoivat olla katsomassa jopa pelkästään Mannan keikkaa ja itseni tavoin osalle taas luvassa oli pelkkää herkkua koko illan läpi. Oli miten oli, tunnelma Nosturissa oli niin mieletön, ettei mistään tyypillisestä maanantai keikkojen koomailusta tai vaimeudesta ollut tietoakaan tämän illan aikana.
Manna ei ole varmasti kovinkaan monelle tuttu entuudestaan, mutta tämän illan myötä toivottavasti ainakin hieman useammalle. Kun Arjenin ja Anneken keikalle kyseltiin lämppäriehdotuksia, tuli mieleeni muutamia eri vaihtoehtoja, mutta vain Mannan saattoi suomalaisista naislaulajista kuvitella esiintyvän Anneken kaltaisen äänen kanssa samana iltana.
Eikä Manna pettänyt näitä odotuksia. Päinvastoin. Manna esiintyi Mikko Joensuun soittaman akustisen kitaran säestämänä, mutta täytti äänellään koko Nosturin salin. Mannan olemuksessa ja äänenkäytössä on jotain sellaista hämärää mystiikkaa ja sensuellia latausta, jota en ole koskaan aistinut yhdessäkään suomalaisessa naislaulajassa, enkä kovin monessa suomalaisessa laulajassa muutenkaan. Jos sanon Mannan olevan kuin vieläkin vetoavampi suomalainen versio Lana Del Reysta, tunnen vähätteleväni Mannan kykyjä ja läsnäoloa hieman. Kun astelee lavalle yksin ja vain kitaran säestämänä, voi lopputulos olla todella erilainen Mannan esiintymiseen nähden, mutta juuri nyt Mannan ei tarvinnut kuin laulaa ja Nosturi hiljeni kiltisti syömään tämän kädestä.
Puoli tuntia myöhemmin lavalle asteli vuorostaan Anneke van Giersbergen. Tämä pian 42-vuotias hollantilaistähti pahoitteli jo ennen keikkaa pientä flunssaansa ja tuumasi, mahtaako hänestä olla laulajaksi tänään ollenkaan, mutta… Välittömästi Agua de Annique -levyltä tutun Beautiful One kappaleen kertosäkeen tullessa vastaan, kumpusi Anneken uumenista niin valtavan syvää laulantaa, että se ei ainoastaan kuulunut – se tuntui!
Samaa voi sanoa koko Anneken soittamasta setistä, jossa kuultiin Beautiful Onen ohella tämän soolotuotannosta vain aina yhtä kaunis Circles, hienojen cover-valintojen yllettyä aina Bruce Springsteenistä Pink Floydiin. Flunssainen tai ei, jaksoi Anneke jutella jatkuvasti yleisön kanssa äärimmäisen aidonoloinen hymy kasvoillaan ja tästä kommunikoinnista yleisön kanssa voisi moni muukin artisti ottaa mallia. Siinä kun ei ollut mitään pakotettua tai väkinäistä. Anneken karisma nyt vain sattui yltämään sellaisenaan koko Nosturin mittaan ja kun yleisöstä satuttiin huutelemaan kappaletoiveita, sai Anneke punastellen myöntää, etteivät ne Devin Townsend -biisit nyt vain taida lähteä näillä soittotaidoilla.
Kahdeksan kappaleen jälkeen Anneke kutsui lavalle Arjen Lucassenin, joka tepasteli tuolinsa ja kitaransa ääreen valtavien suosionosoituksien saattelemana. Etukäteen moni oli varmasti lähtenyt keikalle sellaisella asenteella, että siellä tullaan kuulemaan parit Anneken soolobiisit, koko The Gentle Storm -albumi, muutamia covereita ja hyvällä tuurilla pari Ayreonin kappaletta päälle.
Arjen ja Anneke olivat kuitenkin kuulijakuntaa pari askelta edellä suunnitelmissaan. Nämä olivat järkeilleet asian niin, että kun kerran tällä tavalla kiertueelle kerrankin lähdetään ja The Gentle Storm -albumikin on vasta kulman takana, annetaan faneille täsmälleen sitä, mitä fanit oikeasti toivovat.
Näinpä settilista koostuikin kolmesta The Gentle Stormin kappaleesta – Endless Sea, The Moment ja New Horizons –, joiden ohella 16 kappaleen setti olikin sitten pullollaan Ayreonin helmiä lähes koko tuotannon varrelta. Ylsipä setti jopa The Gatheringin Mandylion -albumille saakka, kun ensimmäisessä encoressa Arjen esitteli kappaleen Strange Machines ja kertoi ihastuneensa Anneken ääneen ensisekunneilla tämän kappaleen kuultuaan – kuten monet meistä muistakin.
Entäs itse keikka? Sehän oli täsmälleen niin rento ja hyväntuulinen, kuin saattoi etukäteen kuvitellakin. Arjenin ja Anneken lisäksi lavalle ei kaivannut mitään ylimääräistä. Kahden akustisen kitaran sointi ja Anneken ilmiömäiset laulusuoritukset riittivät loistavasti kaikkien Ayreon-eeposten tulkintaan ja siinä missä kaikille projektin tuotannon tunteville Valley of the Queensin, The Castle Hallin ja Waking Dreamsin kaltaiset kappalevalinnat olivat kenties itsestäänselviä ja silti yllättäviä, ei varmasti kukaan uskaltanut haaveilla kuulevansa Isis & Osirisin, Comatosen ja The Garden of Emotionsin tasoisia kappaleita koskaan livenä – ainakaan Arjen Lucassenin itsensä soittamana.
Niin vain Arjen ja Anneke hemmottelivat kuulijoita jatkuvasti upeilla kappaleilla, hyväntuulisella juttelulla ja silkalla läsnäolollaan, joka monilta muusikoilta unohtuu. Keikasta huokui sellaista lämpöä ja aitoutta, jonka voisi tiivistää vaikkapa Day Seven: Hope -kappaleen lopussa kuin tyhjästä ponnahtaneeseen Mrs. Robinson versiointiin. Tämän tultua varmasti lähes yhtä suurena osana jammailleelle kaksikolle itselleen, kuin keikasta täysin rinnoin nauttineelle yleisöllekin.
Sekä Arjen Lucassen että Anneke van Giersbergen ovat muusikoita, jotka eivät välttämättä koskaan tule saavuttamaan sellaista suosiota, jota näiden suurimmat fanit väittävät molempien ansaitsevan. Sekä Arjen että Anneke ovat muusikoita, jotka tekevät musiikkiaan aidosti, täydestä sydämestään ja hymyillen. Joillekin tämä kaikki ei kolahda niin millään ja toisille tämä kaikki on taas yksi valtava taianomainen valtakunta, jota rakastaa yli kaiken. Suurien tunteiden musiikkia ja suurien tunteiden keikkoja, jotka eivät varmasti jätä ketään kylmäksi.
Meille tätä kaikkea syvästi rakastavalle Arjen ja Anneke tarjoavat jo levyillään hienoja seikkailuja läpi universumien ja ihmismielien. Sen takia tuntuukin valtavalta etuoikeudelta, että juuri me Suomessa saimme kokea tämän ainutlaatuisen keikan, jollaista emme tule varmasti enää ikinä näkemään.
Katso kuvagalleria keikalta:
Katso videoita keikalta: