Tuomiopäivän bakkanaalit eivät ole mitään mikkihiirten touhua – Inferno Kiaramassa

Kiarama III – 11.-13.8.2016 Turku, Gong

Death Hawks

Turussa eivät doomin ja stonerin ystävät liian usein pääse nauttimaan sisuskaluja ravistavasta äänivallista tai psykedeelisestä tunnelmoinnista klubiolosuhteissa. Joten kun Kiarama ry marssitti Gongin eli entisen Klubin sisuksiin parisen tusinaa raskaan ja psykedeelisen musiikin sanansaattajaa, olihan se paikalle mentävä.

Kolmatta kertaa järjestetty Kiarama-festivaali vei tänä vuonna hommat hommat niin sanotusti isoilleen. Kunnianhimoisesti järjestetty tapahtuma oli ehkä vähän turhankin mammuttimainen. Klubifestivaali starttasi torstaina neljän yhtyeen etkojen merkeissä. Torstai olisi tarvinnut kovan luokan vetonaulan, sillä yleisöä ei Gongin pikkulavan eteen saatu kuin ehkä kolmannes siitä, mitä perjantai-iltana nähtiin jo ensimmäisen esiintyjän aikana.

Perjantaina ja lauantaina puolestaan 10 bändiä vuorottelivat Gongin kahden kerroksen lavoilla tiukan aikataulun mukaan. Joutokäyntiä ei ollut vaan toisessa kerroksessa kajautettiin ensimmäiset iskut lavalla heti, kun toisessa hiljeni viimeinenkin nuotti. Tiukassa aikataulussa onnistuttiin pysymään hyvin, mistä täytyy nostaa hattua bändeille ja järjestäjille. Vain muutaman esiintyjän kohdalla venähdettiin hieman yli päättymisajan, mutta niistä selvittiin pienin korjausliikkein. Ainoastaan lauantain viimeisenä esiintynyt Camera aloitti reilusti myöhässä soundcheckin venähtäessä.

Kymmenen bändiä per päivä, taukoamatonta tuomiopäivän musiikkia. Kuulostaa alan harrastajien märältä päiväunelta, mutta kolikon kääntöpuolena homma vaatii kuulijalta todella hyvää turnauskestävyyttä. Siinä tulee kovimmallakin diggarilla ähky, jos on tullut paikalle ovien auettua seitsemältä ja taistelee viimeiseen esiintyjään saakka, joka lopettaa valomerkin välähtäessä puoli neljältä. Jos silloinkaan. Kahdeksan tuntia sisätiloissa jatkuvassa äänitykityksessä (roudauksen aikana soitettu välimusiikki soi sentään maltillisella äänenpaineella, mistä kiitos) ei ole mitään mikkihiirten touhua. Ja sama uusiksi seuraavana päivänä.

Hexvessel
Hexvessel

Viimeiset bändit joutuivat tosiaan soittamaan jumalattoman myöhään, mikä näkyi yleisökatona. Suurimmat massat Gongin isoon livetilaan kerättiin puolen yön tietämillä, minkä jälkeen väki väheni hitaasti, mutta tasaisesti. Joko yleisöltä loppui stamina tai sitten riennettiin viimeisiin yöbusseihin. Pitkät illat painoivat myös soittajien ja henkilökunnankin niskoissa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Perjantain päättänyttä Hexvesseliä oli alkukeikasta katsomassa vielä hyvin väkeä, mutta lauantaina Cameraa rnää vain sitkeimmät sissit.

Kunnianhimo on hyvä ominaisuus ja muuten mainosti sujunut Kiarama ansaitsee taputuksen olalle, mutta sekä perjantaille että lauantaille olisi hyvin voinut kiinnittää 1-2 bändiä vähemmän ja laittaa hommat pakettiin ainakin tuntia aiemmin. Esimerkiksi Kiarama Kollektiv oli varmasti paperilla hyvältä näyttävä jamittelusessio, mutta lopputulokseltaan tylsä ja päämäärätön kolmevarttinen, jonka olisi hyvin voinut uhrata paketin tiivistämiseksi. Näin olisi varmistettu bändien ja isomman yleisön jaksaminen.

Kokonaisuutena Kiarama III oli kuitenkin mainio sisäfestivaali, joka sai joskus haastavan turkulaisyleisönkin liikkeelle kiitettävän monipäisenä. Stonerpörinäkiintiö täyttyi mukavasti yhdessä viikonlopussa eikä kattauksessa määrä kuitenkaan korvannut laatua. Loppuun vielä muutama erikoismaininta festivaalin tarjonnasta.

Doom-osastolla ennakkosuosikit eivät pettäneet. Peter Hayden ja Oranssi Pazuzu jylisivät odotetusti ja keräsivätkin sankan kuulijakunnan. PH ehkä piirun verran kovemmin. Rivakampaa tamppausta tarjosi ruotsalainen Greenleaf, jossa huomio kiinnittyi erityisesti laulaja Arvid Jonssoniin. Ei ensimmäisenä uskoisi, että sellaisesta metsurihabituksesta irtoaa niin kirkas ja sointuva ääni. Mielikuva Adam Levinestä Downin laulajana on pyörinyt päässä keikasta asti. Kova!

Lauantaina potin korjasi kotiin Death Hawks, jolta ainakaan allekirjoittanut ei ole huonoa keikkaa vielä nähnyt vaan bändi on joka kerta vain parantanut edellisestä. Ulkomaalaisvahvistuksista puolestaan Viron Kannabinöid pääsi yllättämään hieman takavasemmalta monesta suunnasta vaikutteita ottaneella doomstonerillaan. Sekä tietysti basistittomalla kokoonpanollaan. Hyvin tuntui munaskuissa ilmankin.

Torstain alkupaloista maininnan ansaitsee helsinkiläinen Satanic Jazz Band, jolta pelkän nimen perusteella voisi odottaa vähän erilaisempaa meininkiä. Kyussit, Unidat ja muut John Garcian projektit on taidettu kuunnella treenikämpällä tarkkaan. Mainiota louhintaa.

Tästä on hyvä lähteä kehittämään Kiarama volume IV:tä. Kenties tosiaan hieman kävijäystävällisemmillä soittoajoilla, muuten laadusta tinkimättä.

Gong oli koristeltu asianmukaisen kosmisesti.
Gong oli koristeltu asianmukaisen kosmisesti.