Unioni-festivaalin lauantai – Suomalainen, ruotsalainen ja islantilainen menivät sirkukseen

25.09.2014

Unioni-festivaali, The Circus, Helsinki, 20.9.2014
Katatonia, Sólstafir, Swallow the Sun, Barren Earth

Jos perjantai oli painottunut enemmän tai vähemmän kaasujalkaiseen rynnistelyyn, näyttäytyi tapahtuman jälkimmäinen päivä lähes yksinomaan eeppisyyden, tunnelmoinnin, psykedelian ja mahtipontisen raskaspainon sekoituksena. Suomalainen, islantilainen ja ruotsalainen raskaan musiikin osaaminen tarjosikin suurta ja moninaista tunteiden kirjoa.

Festivaalin toinen osa sai ansaitun upean alun, kun kotimainen Barren Earth astui lavalle esittelemään progressiivisen metallin taituruutta uuden solistinsa, Jón Aldarán kanssa. Muiden muassa Hamferðissa vaikuttavan färsaarelaislaulajan suoritusta katsellessa ei voinut kuin ihaillen laittaa merkille, kuinka täydellisesti solistin valinnassa oli osuttu maaliin.

Siinä missä yhtyeen entisen vokalistin, Mikko Kotamäen, ääni kykeni tasapainoilemaan hyvin puhtaan, korinan ja ärjynnän välillä, luontuu Aldaránilta vielä laaja-alaisempi tulkinta. Jos on miehen kuoloääntämys ja puhdas laulu ensiluokkaista, lähtee äänijänteistä myös voimallista, jo mainitussa Hamferðissa tutuksi tullutta dramaattisen oopperavivahteista hoilaamista, joka saa miltei kananlihalle. Kunnioitettavan upean äänen lisäksi Aldarán omaa varmaotteisen lujaa, sujuvaa ja rehdin asiallista keulahahmopersoonallisuutta.

SwallonTheSun2

Ylisanoja ei voi myöskään säästellä bändin muiden jäsenien lavatoiminnasta, joka väläytteli jälleen vahvaa ja arvostettavaa metalliosaamista. Jäsenistö oli lavalla elämänsä kunnossa ja silmin nähden huolettoman eläytyvällä otteella menossa kiinni. Vielä kun soundipolitiikka oli terää, kaikesta näkemästä ja kuulemasta jäi pirun hyvä fiilis.

Julkaistun materiaalin ohella kuultiin myös uusi, varsin maistuvan kuuloinen kappale tulevalta albumilta, joka osoitti, että kutakuinkin samalla Amorphis-henkisen ja progehtavan death/doomin tiellä jatketaan. Odotan mielenkiinnolla, kuinka tasokkaisiin tuotoksiin Barren Earth Aldarán tasoisen laulajan kanssa vielä yltää. Ovet ovat auki.

Tästä olikin hyvä siirtyä aasinsiltana Swallow the Sunin esiintymiseen. Kyseistä porukkaa on tullut nähtyä jo sen verran useita kertoja keikoilla, ettei veto odotetusti kyennyt itselleni mitään uutta antamaan. Silti joka kerta on pakko myhäillä otettuna ja tyytyväisenä sille, millä tavoin yhtye hallitsee kauniin kuolemassa ja surussa kahlaavan death/doom-lanauksensa, ja on lajissaan parasta koko maailmassa.

SwallonTheSun1

Alussa hieman soundillisesti hakeva keikka näyttäytyi yhtä raskaan tunnelmoivana, jyräävänä ja imuunsa vetävänä kuin aina ennenkin, kaikkine eleineen ja fiilistelyineen. Rutiini ja kokemus huokuivat ilmaisussa, jota bändin jo niin tutuksi tullut eläytyneisyys, elehtiminen kuin eleettömyyskin vahvistivat. Rumpali Kai Hahtoa ei ole näkynyt bändin keikoilla vähään aikaan, vaan rumpujakkaralla häärii liveolosuhteissa tätä nykyä Juuso Raatikainen. Miehen upean näköiselle paiskonnalle täytyikin nostaa jälleen tuoppia.

Yhtye ei kyennyt esitelmöimään lyhyessä soittoajassaan järin suurta katsausta tuotantoonsa mutta riittävän pläjäyksen kuitenkin. Kappalevalintojen puolesta jäin hieman odottavaksi, mutta itselleni bändin ehkä parhaimmaksi albumiksi lukutuvalta New Moonilta (2009) lohkaistu keikan päättänyt These Woods Breathe Evil lämmitti mieltä.

Vaikka porukan paras veto nähtiinkin mielestäni viime vuoden debyyttialbumin kymmenvuotisjuhlakiertueella, kirjautui myös tämä esitys uutena, vakuuttavana lukuna bändin livehistoriikkiin.

Solstafir2

Tapahtuman kaukaisin vieras, Sólstafir, julkaisi viime kuussa kokonaisuudessaan loistavimman levynsä. Tämä mielipide on vahvistunut itselläni kuuntelu kuuntelulta. Cirkuksen keikka todisti myös sen, että myös livepuoli on vaihtunut selkeämpään ehostuneisuuteen, sillä islantilaisyhtyeen esitys oli parasta, mitä porukalta on tullut koskaan nähtyä.

Bändin laulajan Aðalbjörn Tryggvasonin omien sanojen mukaan tuorein Ótta-levytys tehtiin aikaisempia tuotoksia selväjärkisemmällä metodilla, ja voi sanoa, että eron kuulee ja näkee hyvin myös lavapuitteissa. Uusinta pitkäsoittoa tarjoiltiin nautinnollisella tavalla useamman sävellyksen osalta.

Kaikilla mittareilla mitattuna iskussa olleet soittajat saivat luoduksi tehokkaimmillaan huikaisevaa atmosfääriä, raukeaa psykedeliaa ja eristäytynyttä koskettavuutta. Tunnetilat kohosivat omiin lukemiinsa eritoten kappaleissa Ótta, Rismál, Svartis Sandar ja Goddes of the Ages. Viimeksi mainitun laulannan aikana Tryggvason äityi jopa hyppäämään lavan ja yleisön väliseen syvennykseen kättelemään keikan aikana kovasti kunnioittamaansa suomalaista kuulijakuntaa. Kyseinen näyttäytyi ainakin tähän näkövinkkeliin melko tunteenomaisena yhtä perhettä -hetkenä.

Solstafir1

Toivon kovasti, että yhtyeen omaleimaisen tunnelmarockin kehityskulku jatkuu tämänkaltaisena, sillä nyt se on toistaiseksi upeimmillaan. Vähän on ainakin sellainen tunne, että Sólstafir lukeutuu niihin yhtyeisiin, jotka paranevat vanhetessaan.

Ruotsalaisella Katatonialla oli kunnia päättää Unioni-festivaali. Voi sanoa, että odotukset täyttyivät aika tasan niin hallitsevasti kuin halusikin. Toimivaksi ja koukuttavaksi todettu, hypnoottisen depressiometallin airut päästeli menemään mukaansatempaavan paketin diskografiansa melankolista raskashenkisyyttä, joka piti pihtiotteessaan kiitettävästi.

Aikaisemmin tänä vuonna jonkin aikaa akustisena kiertäneen bändin jäsenistö oli kokenut muutoksia. Yhtyeen pitkäaikaisen rumpalin Daniel Liljekvistin tilalle oli asettunut Daniel Moilanen, kun taas kitaristin ja taustalaulajan tonttiin oli siirtynyt mies nimeltä Tomas Åkvik. Molempien soittajien taidokkuus tuli nopeasti selväksi, mutta etenkin Moilasen vähintään edeltäjänsä tasoiselle fantastisella rummutukselle on annettava korkeaa arvosanaa.

Mitä taas tulee yhtyeen sieluihin – laulaja Jonas Renkseen ja kitaristi Anders Nyströmiin – kaikki oli kuten ennenkin. Renksen ääntämys edustaa yhä hienompia, pehmeämpiä ja tunteikkaampia metallimusiikin puhdasääniä ja Nyströmin kitarointi niin ikään tyylilajin mielikuvituksellisinta laitaa. Olkoonkin, että miehen instrumentti olisi voinut paikoin kuulua selvemmin. Yhdessä osaavaa soitannollista tukea antaneen muun bändin kanssa kaksikko pystyi tarjoamaan tarttuvan maukkaan ja tunnelmallisen 60-minuuttisen.

Katatonia2

Settilista koostui kattavasti yhtyeen klassisista sävellyksistä, vaikkakin tällä kertaa vähemmän 90-luvun puolen materiaalista. Kappaleet päräytettiin läpi varmasti ja kokeneelle bändille ominaisella mentaliteetilla, vaikka vastaan tuli myös pari vähän oudommin hoidettua improvisaatiohetkeä. Renkse muisti myös biisien välissä ylistää tyytyväisenä suomalaista yleisöä tuesta, jonka mies sanoi olevan vahvempaa kuin missään muualla.

Viimeisenä kuultu paljonpuhuvan alakuloinen July ja tätä seurannut yhteiskuva yleisön kanssa fiilistelyineen löi sopivan pisteen vaiherikkaalle illalle. Sitten ei ollutkaan enää kuin änkeäminen tukkoon ahdattuja Cirkuksen käytäviä pitkin ulkoilmaan päällimmäisenä mielessä ajatus, että kannatti lähteä.

Katatonian setti: Increase / Buildings / Forsaker / Dead Letters / Day and Then the Shade / Ghost of the Sun / The Racing Heart / Soil’s Song / Criminals / Teargas / Cold Ways / My Twin / Lethean / July

Unioni-festivaalin perjantaista pääset lukemaan tästä linkistä.

Lisää luettavaa