Otetaanpa vähän vauhtia 80-luvulta. ”Kasari” oli jo ehtinyt tarjota aikamoisia elämyksiä äärimmäisen metallin (Slayer, Venom, Possessed, Hellhammer/Celtic Frost ja niin edelleen) saralla, mutta kun vuosikymmenen puoliväli jäi hiljalleen taakse, vauhti tuntui vain kiihtyvän ja elämää – tai kuolemaa – suurempia bändejä ja levyjä tuntui ponnahtavan esiin tuon tuostakin.
Eräs näistä oli tukholmalainen Bathory. Kun Under the Sign of the Black Mark -albumi ilmestyi vuonna 1987, se oli mystisyydessään, ilkeydessään ja uhkaavuudessaan aika lailla omalla taajuudellaan. Kun toinen ikiklassikko, Blood Fire Death, ilmestyi hieman yli vuotta myöhemmin, levyllä kuului jo eeppisiä kaikuja tulevista ”viikinkihommista”, mutta musiikin pääpaino oli edelleen raivokkaassa black metalissa.
Bathorya ei kuitenkaan voinut nähdä livenä. Bändi oli tehnyt joitakin keikkoja kotiseuduillaan 80-luvun alkupuolella, mutta sen jälkeen Tomas ”Quorthon” Forsbergin johtama ryhmä ei enää astellut estradeille. Quorthonilla oli omat visionsa Bathoryn konserttien suhteen, ja kun esimerkiksi taloudelliset realiteetit eivät mahdollistaneet halutun kaltaisen show’n tekemistä, Bathory jäi keikkojen suhteen telakalle katkeraan loppuun asti.
Kuten arvata saattaa, vuosien mittaan maailman turuilla on nähty monenlaisia Bathory-tribuutteja. Pääosin norjalaismuusikoista koostuva Blood Fire Death -kollektiivi kokoontui yhteen ensimmäisen kerran jo vuonna 2004 Quorthonin ennenaikaisen poismenon kutsumana, mutta ryhmän todellinen aktiivikausi näyttää käynnistyneen viime vuoden Beyond the Gates -festivaalikeikan myötä.
Ja niin kävikin, että tänä kesänä Blood Fire Death – A tribute to Quorthon & Bathory nähtiin myös Suomessa. Ja niinhän siinä myöskin kävi, että Blood Fire Death oli helposti eräs tämän vuoden Hellsinki Metal Festivalin kohokohdista.
Mutta ei mennä vielä lauantain puoliyöhön vaan pitäydytään vuorokautta aiemmassa suden hetkessä – ja niin ikään vahvoissa ”Bathory-tunnelmissa”. Ensimmäisen festivaalipäivän viimeisenä yhtyeenä nimittäin esiintyi Bathorya erittäin kovassa arvossa pitävä Moonsorrow – itse asiassa niinkin kovassa, että myös nämä ukkosenjumalan pojat ovat takavuosina soittaneet kokonaisen Bathory-tribuuttikeikan.
Jäähallissa Moonsorrow-settiin ei kuitenkaan kuulunut Bathory-materiaalia vaan viisikko pysytteli 75 minuutin verran omien kappaleiden parissa.
Nordenskiöldinkadun kiekko- ja musiikkipyhätön kapasiteettia oli rajoitettu Hellsinki-keikkojen aikana ja kaikki sisään tiensä löytäneet voivatkin taputtaa itseään olalle: Moonsorrow oli isolla lavalla aivan hirmuisessa lyönnissä ja pyrotehosteiden – sekä Korpiklaanin Jonne Järvelän – maustama konsertti oli silkkaa pakanallisen tumman metallin juhlaa.
Moonsorrow on parhaimmillaan – eli melkein hämmentävän usein – täysin omassa luokassaan eeppisten ja tarttuvien melodioiden sekä riffien luojana eikä tätä mielipidettä tarvitse edelleenkään muuttaa: kun kuuden järkäleen mittainen konsertti päättyi Sankaritarinan massiivisen progressiiviseen ”kasvatteluun”, ei voinut kuin huokailla hyväksyvästi. Kun Moonsorrow’n karhunkynnet ovat terävimmillään, yhtyeelle ei maailmasta juuri haastajia löydy.
Eeppisyydestä ei toki ollut puutetta tasan kaksikymmentäneljä tuntia myöhemminkään, kun jo mainittu Blood Fire Death asteli lavalle klassisen A Fine Day to Die -kappaleen suurenmoisen intron (Oden Ride Over Nordland) siivittämänä. Erittäin vahvat kylmät väreet kulkivat pitkin sitä kuuluisaa selkäpiitä.
Blood Fire Death -ydinbändi on erittäin hyvä. Enslaved-kitaristi Ivar Bjørnson on vanhan valtiomiehen habituksessaan mies paikallaan, kun taas toinen kepittäjä Rune ”Blasphemer” Eriksen on kieroutuneen tyylikäs black metal -ikoni. Basistit Ole ”Apollyon” Moe ja alkuperäinen Bathory-mies Frederick Melander tekevät osuutensa ilman moitteen sijaa. Bård ”Faust” Eithun on kovakätisyydessään täsmälleen oikea mies kolme (!) bassaria käsittäneen rumpusetin taakse.
Hellsingissä nähty ja kuultu solistikattaus oli tietenkin all star -osastoa: Kristian ”Gaahl” Espedal, Erik Danielsson, Adam ”Nergal” Darski ja niin edelleen. Kukaan ei todellakaan vetänyt ”riman ali”, mutta ehkä parhaiten onnistui Danielsson – vaikka Enter the Eternal Firen laulujen suhteen tuntuikin olevan pientä hämminkiä.
Blood Fire Deathin ainoa ongelma on settilista. Bathoryn tuotanto oli – ja on – hyvin laaja-alaista ja täydellistä poimintaa yhtyeen klassikoista on mahdotonta tehdä – tai sitten konsertille tulisi mittaa muutaman tunnin verran. Hellsinki Metal Festivalilla kuultu setti keskittyi odotetusti Bathoryn varhaiseen ja suhteellisen varhaiseen black metal -osastoon eikä esimerkiksi ”viikinkikaudelta” kuultu muuta kuin Shores in Flames. Bändi ja solistit ovat tehneet valintansa, mutta jatkossa kokoonpano voisi lisätä kattaukseen mitä tahansa muutakin Hammerheartilta – miksei myös Twilight of the Godsilta.
Mutta jatkaako Blood Fire Death aktiivisena pitkäänkin? Se jää nähtäväksi. Se on selvää, että tästä Hellsinki Metal Festivalin päätöskeikasta jäi helvetin hyvä maku suuhun.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Lue myös: Inferno Hellsinki Metal Festivalissa – ruusut, risut, yllättäjät ja muut huomiot
