Etsi
Pimeyden prinssin joutuu leikkaukseen tulevana maanantaina.
Omens on yhtyeen reaktio maailman tilaan.
Vermilian meno kuulostaa vakuuttavalta.
Kitaristin mukaan se on yksi syy, miksi rock- ja metallimusiikki eivät ole yhtä esillä valtavirrassa kuin joitain vuosia sitten.
Black Venom on yhtyeen kolmas singlejulkaisu.
Tuskaan saapuvalla Jinjerillä on kiertueelleen kulttuuriministerin siunaus.
Kesän keikat hoidetaan kahden vierailijan avustuksella.
Symphony X, The Dark Element ja Mokoma peruvat esiintymisensä.
Liput myynnissä 9.6. kello 11 alkaen.
Satyriconia saadaan aivan näillä näppäimillä, Arch Enemyä joudutaan odottamaan hieman kauemmin.
Kappale löytyy yhtyeen syksyllä ilmestyvältä debyyttialbumilta.
Lehdessä kirjoitetaan, miten bändi ja sen intohimoinen fanikunta muutti Saint Vitus -baarin "saatanalliseksi saunaksi".
Speed Metal Party tulee taas isompana kuin koskaan.
Yhtye tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa.
Kelly oli kuollessaan 76-vuotias.
Syksyllä Suomeen saapuva Anthrax juhlisti viime kesänä nelikymppisiään striimikeikalla, joka julkaistaan nyt livetaltiointina.
Alec John Such soitti yhtyeen viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla.
Stratovarius porskuttaa lähes neljän vuosikymmenen kokemuksella.
Surullisia uutisia Brasiliasta.
Venom!
Mahtava uutinen. Metallica auttaa ukrainalaisia hädässä.
The Great Heathen Army on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.
Spoilerivaroitus, mikäli olet menossa Tuskaan yhtyettä katsomaan etkä halua nähdä tai kuulla paljastuksia tulevasta!
Lappeenrantalaisyhtyeen pitkä julkaisutauko on viimein katkennut.
Vierailevana äänenä kappaleella kuullaan Ringa Mannerta.