Etsi
"Hautaamme HIMin sydämen Urho Kekkosen kadulle."
Metallisuuruudet nähdään marraskuussa Hartwall-areenalla.
Avenged Sevenfoldin versiossa vierailee lisäksi The Vandals -yhtyeen laulaja-kitaristi.
Ennen julkaisematon Heroes-laina löytyy uudelta cover-kokoelmalta.
Dani FIlth puhuu tulevasta Cryptoriana -albumista uudella trailerilla.
Video on samalla uuden basistin ensiesiintyminen.
Lavalle nousee myös sinfoniaorkesteri.
Slipknot- ja Stone Sour -nokkamies haluaa fanien nauttivan keikoista mieluummin paikan päällä ja elävän hetkessä.
25-vuotias japanilainen kulttibändi on jälleen hidas ja raskas.
Heal on mikkeliläisyhtyeen kolmas täyspitkä.
Trivium työstää parhaillaan jatkoa vuoden 2015 Silence in the Snow -albumilleen.
Kitaristi Marko Utriainen vihjaa seuraavan levyn liikkuvan teemallisesti kenties merellisissä tunnelmissa.
Suomen Wacken Metal Battle -kisan voittanut yhtye työstää parhaillaan debyytti-ep:tään.
Charlie Benante hehkuttaa tuoreessa haastattelussaan Jack Whitea.
Gene "Atomikello" Hoglan tunnustautuu Rush-nörtiksi.
Ennen visiittiään sokkirokkari ehtii julkaista uuden albumin.