Etsi
Ruotsalaisen Bombusin uusi albumi esittelee ilmettään muuttaneen bändin. Tällä kertaa levy tehtiin yhtyeen omassa komennuksessa.
Menehtyneen laulajan löysi tämän jouluvierailulle saapunut äiti.
Videosta vastaa Antti Kangasaho.
Julkaistu Infernossa 10/2024.
Metal Hammerin toimittajat listasivat vuoden kovimmat kuolometallilevyt.
Yoth Iria on uudehko kokoonpano, mutta sen musiikissa elää klassisen kreikkalaisen black metalin soundi.
Suomen ainoa naismasteroija Minerva Pappi on poissa.
Suomen-keikat aloittavat kolmikon Euroopan-kiertueen.
Kukapa olisi uskonut, että yksi vuoden 2024 vakuuttavimmista kuolometallialbumeista syntyisi pitkää linjaa vetäneen Deceasedin voimin. Yhtye tekee omaa juttuaan eikä tavoittele paikkaa genren tunnetuimpien joukossa.
Crimson Gloryn keikkavideo osoittaa uuden kokoonpanon toimivuuden.
Ensi vuonna nelikymppisiään juhlivassa Acid Reignissä on kahden jäsenen mentävä aukko.
Impellitterin kieltäydyttyä pestiin tarttui Zakk Wylde.
Suomalaisen black metalin kivijalkoihin kuuluvan Hornan taival on kestänyt kolme vuosikymmentä. Vastoin yleisiä urakulkuja yhtye tuntuu olevan kovemmassa iskussa kuin koskaan.
Loudwire julkisti toimittajiensa vuosilistauksen.
Dark River järjestetään ensi kesänä ensimmäistä kertaa heinäkuun puolella.
Andrés Adasmen kerrotaan menehtyneen traagisesti "kolmannen osapuolen" toimesta.
Kuluneella viikolla menehtyneen viihdetaiteilijan muistoa kunnioitettiin viikonlopun keikalla.
Joulun ihme?
Murheellisia uutisia maailmalta.
Vuosi 2024 on tuonut muassaan monia tasavuosia täyttäneitä klassikkolevyjä. Niistä vähäisin ei ole funeral doomin pioneeriteoksiin luettava Thergothon-ainokainen Stream from the Heavens, joka vyöryi maailmaan 30 vuotta sitten.