Kreikkalainen Eldingar on melkoinen outolintu jo konseptitasolla. Bändin musiikkityyliksi on valikoitunut black metal, jossa on kuultavissa deathin ja thrashin raskaampia ja rokimpia tuulahduksia, mutta onpa seassa tietenkin myös perinteistä Kreikka-bm:ää á la Rotting Christ, Varathron et al.
Sopan saa kohtalaisen sakeaksi bändin filosofinen ja lyyrisempi puoli, jota voisi kuvailla ennemminkin humanistiseksi kuin misantrooppiseksi tai saatanalliseksi. Bändin mukaan heidän tärkeimmät arvonsa ovat sodanvastaisuus, ”syvällinen herkkyys naisia ja ihmisyyttä kohtaan” sekä vihreät arvot.
Sisäinen trve kvlt -lapsukaiseni ärähtää tässä vaiheessa aika perkeleen kovaa ja kyseenalaistaa bändin aitouskertoimen monelta eri kantilta. Joku toinen voisi ruveta huutelemaan jotain ”life metal” -mantroja ja muuta halveeraavaa, mutta en minä, joviaali mies.
Noh, kun levyn arvostelee pelkillä musiikillisilla ansioilla, niin eihän sillisalaatti oikein toimi. Ritualistiset Rotting Christ -hoilaukset ja folkimpi näppäily sotkettuna kliseiseen riffittelyyn eivät jaksa kantaa 75-minuuttista järkälettä. Ylipitkä, sotkuinen ja keskittymishäiriöinen albumi.